TALOUSARVIOALOITE 39/2012 vp

TAA 39/2012 vp - Teuvo Hakkarainen /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Jyväskylä—Tampere-rataosan parantamista koskevan esisuunnitelman laatimiseen

Eduskunnalle

Junamatka Jyväskylästä Helsinkiin kestää nykyisin lyhimmilläänkin runsaat kolme tuntia, ellei tapahdu myöhästymisiä. Matka-aika on huomattavan pitkä, koska ratayhteys on pituudeltaan noin puolitoistakertainen linnuntie-etäisyyteen nähden sekä Jyväskylän ja Oriveden välinen osuus yksiraiteinen ja mutkaisuutensa vuoksi nopealle liikenteelle sopimaton. Raideliikenne ei pysty riittävässä määrin kilpailemaan matka-ajassa ja -kustannuksissa henkilöautoliikenteen kanssa eikä myöskään voi tarjota etenkin kansainvälisille keskisuomalaisille yrityksille ja tutkimusyhteisölle välttämättömiä nopeita ja varmoja yhteyksiä Helsinki-Vantaan lentokentälle.

Keski-Suomen ja Päijät-Hämeen liittojen teettämässä alustavassa tarveselvityksessä tarkasteltiin vaihtoehtoisia mahdollisuuksia Jyväskylän ja Helsingin välisen nopean ratayhteyden aikaan saamiseksi. Selvityksen pohjalta käytiin radan vaikutuspiirissä olevien maakuntien liittojen välisiä neuvotteluita, joissa ei kuitenkaan voitu muodostaa yhteistä näkemystä jatkosuunnittelun lähtökohdaksi sopivasta oikoratavaihtoehdosta. Selvityksen perusteella nykyiseen yhteyteen sisältyvän Jyväskylä—Tampere-rataosan järeäkin kaksiraiteiseksi parantaminen olisi kustannuksiltaan merkittävästi oikoradan rakentamista edullisempaa ja myös vaikutukset ympäristöön olisivat selvästi vähäisempiä kuin oikoratavaihtoehdoissa. Radan voimakas kehittäminen edistäisi Keski-Suomen nopeutuvien pääkaupunkiyhteyksien ohella myös maakunnan välttämättömiä yhteystarpeita Pirkanmaalle. Samaten Keski- ja Itä-Suomen ratayhteydet Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan sekä kyseisten alueiden satamiin paranisivat huomattavasti. Näillä perusteilla päädyttiin yhdessä Liikenneviraston kanssa siihen, että Jyväskylän ja Helsingin välisen nopean ratayhteyden jatkosuunnittelun tulee perustua nykyiseen Tampereen kautta kulkevaan yhteyteen.

Keski-Suomen liitto on parhaillaan yhdessä Liikenneviraston kanssa laadituttamassa Jyväskylä—Tampere-ratahankkeesta liikennejärjestelmätasoista esiselvitystä, joka valmistuu kuluvan vuoden aikana. Selvityksessä tullaan esittämään rataosan vaiheittain tapahtuvaa parantamista siten, että lopputilanteessa Jyväskylän ja Tampereen välillä olisi koko matkalla nopea kaksiraiteinen rata.

Jyväskylä—Tampere-rataosan parantamisen jatkosuunnittelu tulee käynnistää mahdollisimman pian lähtökohtana koko rataosan järeä kaksiraiteiseksi parantaminen. Hankkeen esisuunnitelman (tarveselvityksen tai alustavan yleissuunnitelman) laatimista varten tulee varata vuodelle 2013 määräraha 200 000 euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  31.10.20 lisäyksenä 200 000 euroa Jyväskylä—Tampere-rataosan parantamista koskevan esisuunnitelman laatimiseen.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Aila Paloniemi /kesk
  • Anne Kalmari /kesk
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Mauri Pekkarinen /kesk