TALOUSARVIOALOITE 393/2006 vp

TAA 393/2006 vp - Matti Kauppila /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen perustienpitoon Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnissa

Eduskunnalle

Etelä-Suomen kasvavien ja laajenevien taajamien kehittäminen sekä erityisesti turvallisuuden edistäminen edellyttävät yleisen tieverkon kehittämistä, mutta tarvittaviin alueellisiin keskikokoisiin tiehankkeisiin ei ole valtion talousarviossa juuri ollenkaan rahoitusta. Liikenneväylien turvallisuuden ja palvelutason puutteet korostuvat tieliikenteessä.

Perustienpidon rahoitus alueellisiin investointeihin Hämeen tiepiirissä on ollut jo vuosia riittämätön kehittämistarpeisiin nähden. Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakuntien alueilla on lukuisia perusteltuja ja tarpeellisia kevyen liikenteen väyliä, alemmanasteisten teiden perusparannushankkeita tai muita pieniä kunnostus- ja parannuskohteita, joita ei nykyisellä rahoitustasolla tultane koskaan toteuttamaan. Uusia tarpeita syntyy lukumääräisesti koko ajan enemmän kuin nykyrahoituksella voidaan toteutusohjelmaan ottaa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 40 000 000 euroa perustienpitoon Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnissa.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Matti Kauppila /vas
  • Jouko Skinnari /sd
  • Maija-Liisa Lindqvist /kesk
  • Timo Seppälä /kok
  • Juha Rehula /kesk
  • Minna Lintonen /sd
  • Jari Koskinen /kok
  • Satu Taiveaho /sd
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Tuija Nurmi /kok
  • Päivi Räsänen /kd