TALOUSARVIOALOITE 402/2007 vp

TAA 402/2007 vp - Esa Lahtela /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen Pohjois-Karjalassa

Eduskunnalle

Pohjois-Karjalaan esitetyn rahoitusmäärän perusteina ovat valtakunnallisten perusteiden lisäksi Pohjois-Karjalan kuuluminen kokonaisuudessaan juurikäävän esiintymisen riskialueeseen, Pohjois-Karjalan metsäohjelman mukaiset nuoren metsän hoidon ja metsäteiden perusparannuksen tarpeet sekä puuenergian käytön korkea määrä ja metsien terveyslannoitustarpeet kasvuhäiriöistä kärsivissä kuusikoissa. Tuessa puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen tulee ottaa huomioon keväällä 2002 eduskunnan tekemä päätös, jonka mukaan valtioneuvoston periaatepäätös 17.1.2002 Teollisuuden Voima Oy:n hakemukseen ydinvoimalaitosyksikön rakentamisesta jää sellaisenaan voimaan (M 4/2001 vp). Eduskunnan päätökseen liittyi neljä lausumaa, joista yksi koskee energiapuuta. Lausumassa mainitaan, että "Eduskunta edellyttää, että uusiutuvan energian tutkimusta, kehittämistä ja käyttöönottoa tuetaan …. kestävän metsätalouden metsänparannusvarojen lisäresursseilla ….".

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  30.60.44 lisäyksenä 4 500 000 euroa puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen Pohjois-Karjalassa.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Esa Lahtela /sd