TALOUSARVIOALOITE 417/2004 vp

TAA 417/2004 vp - Esa Lahtela /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Valtimon—Pajukosken—Lotman paikallistien peruskorjaukseen

Eduskunnalle

Valtimon kunnassa sijaitseva Valtimon—Pajukosken—Lotman paikallistie 5285 on tärkeä tieyhteys Valtimolta Rautavaaralle. Valtimon puoleisessa päässä yhdeksän kilometrin matkalla on noin sata taloutta ja lisäksi useita kymmeniä kesäasuntoja. Pääasiallisesti näiden asukkaiden asiointi suuntautuu Valtimolle päin. Siksi peruskorjauksen ja pinnoituksen tarve olisikin juuri tämän yhdeksän kilometrin matkalla mitä tarpeellisin. Valtimon kunta ja tienvarren asukkaat ovat useaan otteeseen kiirehtineet tien peruskorjauksen aikaansaantia, tähän mennessä laihoin tuloksin. Savo-Karjalan tiepiiri on myös aina vedonnut määrärahojen riittämättömyyteen. Nyt kun olemme kuitenkin eläneet jo vuosia suhteellisen hyvän kasvun aikaa, osa näistä kasvun hedelmistä tulee kohdentaa syrjäisimpienkin alueiden infrastruktuurin parantamiseen.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  31.24.21 1 300 000 euroa Valtimon—Pajukosken—Lotman paikallistien peruskorjaukseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Esa Lahtela /sd