TALOUSARVIOALOITE 423/2001 vp

TAA 423/2001 vp - Merikukka Forsius /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen esiopetuksen kuljetuksen järjestämiseen

Eduskunnalle

Kunnilla on ollut lakisääteinen velvollisuus järjestää kuusivuotiaille maksutonta esiopetusta 1.8.2001 alkaen.

Esiopetusuudistuksen lähtökohtana on ollut saattaa kaikki kuusivuotiaat tasa-arvoiseen asemaan. Yhdenvertaisuutta heikentää se, että esiopetuksen lainsäädännön mukaan esiopetukseen osallistuvilla lapsilla ei ole samanlaista oikeutta maksuttomiin kuljetuksiin kuin peruskoululaisilla. Kuljetusten puuttuminen on joissakin kunnissa erityisesti haja-asutusalueilla estänyt esiopetukseen osallistumisen. Jotta kaikilla kuusivuotiailla asuinpaikasta riippumatta olisi mahdollisuus osallistua esiopetukseen, on kuntien pystyttävä valtion avustuksella järjestämään kuljetukset esiopetukseen oikeutetuille.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  29.40.30 lisäyksenä 4 200 000 euroa esiopetuksen kuljetuksen järjestämiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Merikukka Forsius /vihr
  • Tuija Nurmi /kok
  • Rauha-Maria Mertjärvi /vihr
  • Irina Krohn /vihr
  • Anni Sinnemäki /vihr
  • Tuija Brax /vihr
  • Anneli Jäätteenmäki /kesk
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Jukka Gustafsson /sd
  • Marjatta Stenius-Kaukonen /vas
  • Matti Saarinen /sd
  • Pekka Kuosmanen /kok