TALOUSARVIOALOITE 423/2004 vp

TAA 423/2004 vp - Esa Lahtela /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Kymijoen—Mäntyharjun kanavan suunnittelun loppuun saattamiseen

Eduskunnalle

Saimaan kanavan vuokra-aikaa on jäljellä enää kymmenisen vuotta. Vaikka vuokra-aikaa jatkettaisiinkin, niin jo tässä vaiheessa on tiedossa, että Saimaan kanava tarvitsee mittavan uudistamis- ja korjauspaketin, ennen kuin se täyttää nykyliikenteen vaatimukset. Siitä syystä Suomen tulee linjoittaa kanavapolitiikkansa siten, ettei Saimaan kanavaa enää lähdetä sen kummemmin korjaamaan, vaan rakennetaan kokonaan uusi kanava Suomen puolelle. Saimaan kanava jäisi siten matkailun ja huviveneliikenteen käyttöön, mikäli asiasta päästäisiin venäläisten kanssa sopimukseen.

Kymijoen—Mäntyharjun kanavan osalta onkin tehty jo esiselvitystyötä. Kanavan etuna olisi mahdollisuus jopa ympärivuotiseen meritieyhteyteen. Kustannuksina kanavan rakentaminen lienee reilun 336 miljardin euron luokkaa. Mutta kun otetaan huomioon, kuinka paljon kanavan vaikutuspiiriin tulee kuulumaan raskasta teollisuutta, joka sitä tulisi käyttämään, investointi on myös siltä osin hyvin kannattava.

Suomen liikennepolitiikassa on tavoitteena korkeiden logististen kustannusten alentaminen. Tavarankuljetuksen siirtäminen teiltä ja rautateiltä sisävesille vähentäisi huomattavasti päästöjä, onnettomuuksia ja tienpintojen kulumista. Suomen teollisuus tarvitsee tehokkaan ja kilpailua lisäävän sisävesireitin merelle. Kymijoen ja Mäntyharjun kanavien toteuttaminen tukee edellä mainittuja tavoitteita.

Kymijoen—Mäntyharjun kanavahankkeen toteuttamiskelpoisuutta ovat tutkineet liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä sekä Järvi-Suomen Kanavat -neuvottelukunta, jotka ovat päätyneet laskelmissaan täysin erilaisiin loppupäätelmiin kanavahankkeen kannattavuudesta. Siksi selvitystä kanavahankkeiden toteuttamiskelpoisuudesta eri laskelmien pohjalta on edelleen jatkettava ja suunnitelman pohjalta ryhdyttävä valmisteleviin toimenpiteisiin. Tavoitteena pitää olla selkeästi kanavainvestoinnit kotimaan kamaralle.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  31.30.77 1 500 000 euroa Kymijoen—Mäntyharjun kanavan suunnittelun loppuun saattamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Esa Lahtela /sd