TALOUSARVIOALOITE 430/2007 vp

TAA 430/2007 vp - Esa Lahtela /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 6 perusparantamiseen tieosuudella Repokallio—Käpykangas Joensuussa

Eduskunnalle

Liikenne valtatiellä 6 Joensuun kohdalla on kasvanut siinä määrin, että liittymissä on kasvavia liikenneturvallisuus- ja sujuvuusongelmia. Nopeusrajoitusta on jouduttu pudottamaan osalla tieosuutta 60 kilometriin tunnissa. Toisen ajoradan rakentaminen, Karjalankadun liittymän muuttaminen eritasoliittymäksi ja muiden eritasoliittymien parantaminen poistaisivat pääosan ongelmista. Parantamistoimenpiteiden jälkeen nopeusrajoitus voidaan nostaa 80 kilometriin tunnissa. Tiesuunnitelman laatiminen on aloitettu vuonna 2005. Tiesuunnitelma valmistuu vuonna 2007. Hankkeen kustannusarvio on vuoden 2007 kustannustasolla laskettuna 30 miljoonaa euroa. Hankkeen toteuttamiseen kuluu 2,5 vuotta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  31.24.78 lisäyksenä 30 000 000 euroa valtatien 6 perusparantamiseen tieosuudella Repokallio—Käpykangas Joensuussa.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Esa Lahtela /sd
  • Lauri Kähkönen /sd