TALOUSARVIOALOITE 434/2011 vp

TAA 434/2011 vp - Pirkko Ruohonen-Lerner /ps ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen mestari-kisälli-toimintamallien kehittämiseen

Eduskunnalle

Mestari-kisälli-toimintamallin kehittäminen ja toteutuksen aloitus helpottaa oppisopimuspaikkojen saantia ja tehostaa koulutusta. Nykyisin nuorten on vaikea löytää yrityksiä, jotka pystyvät ottamaan nuoria oppisopimuskoulutukseen. Yksi syy tähän on se, että yrityksillä on vaikeuksia vastata omasta osuudestaan työssä oppimisen koulutuksesta joko osaamisen riittämättömyyden tai henkilöresurssien vähyyden takia.

Määrärahalla koulutetaan 300 eri alojen senioria, työttömyysuhan alaisia tai työttömiä ammattilaisia mestarivalmentajiksi. Mestarivalmentajat tulevat pk-yritysten ja muiden työnantajien yhteisiksi resursseiksi. Mestarivalmentajat toimivat usean työnantajan ja noin 10 oppisopimuskoulutettavan ammatillisten taitojen valmentajana ja tuntevat sekä yritysten toimintamallit että tulevan ammatin vaatimukset. Näin varmistetaan myös ns. hiljaisen tiedon välittyminen.

Oppisopimuskoulutettavia otetaan ensimmäisenä vuotena 3 000. Määrärahasta maksetaan osa mestarivalmentajien palkoista, oppisopimuskoulutettavien/kisällien palkkatukea ja toimintamallin käynnistyskulut. Osan kustannuksista maksavat yritykset.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  32.30.51 lisäyksenä 20 000 000 euroa mestari-kisälli-toimintamallien kehittämiseen.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Timo Soini /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Reijo Tossavainen /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Ismo Soukola /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Juho Eerola /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Juha Väätäinen /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Tom Packalén /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Ville Vähämäki /ps
  • Lauri Heikkilä /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • James Hirvisaari /ps
  • Olli Immonen /ps
  • Pertti Virtanen /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Laila Koskela /ps
  • Maria Tolppanen /ps
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Arja Juvonen /ps
  • Anne Louhelainen /ps