TALOUSARVIOALOITE 45/2012 vp

TAA 45/2012 vp - Jussi Halla-aho /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottoon ehdotetun määrärahan vähentäminen

Eduskunnalle

Vuoden 2013 valtion budjetissa myönnetään 55 289 000 euron määräraha pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottoon. Määrärahaa saa käyttää valtion vastaanottokeskusten toimintamenojen maksamiseen ja erilaisten vastaanottopalveluiden järjestämisestä aiheutuvien kustannusten korvaamiseen.

Vastaanoton menoista on taloudellisesti tiukkoina aikoina kyettävä säästämään aivan kuten muistakin valtion kustannuksista. Säästöjä on kuitenkin syytä painottaa siten, ettei laittoman maahanmuuton rajoittamiseen tähtäävistä toimista leikata; tällaisina voidaan pitää esimerkiksi perhesiteen, kotipaikan tai kansalaisuuden selvittämisen ja turvapaikkapuhuttelujen kustannuksia. Turvapaikkahakemusten käsittelyaikojen lyhentäminen ym. maahanmuuttohallinnon tehostaminen laskee myös maahanmuuton kokonaiskustannuksia, eikä niistä leikkaaminen siksi ole kannatettavaa. Kustannustehokkuutta onkin löydettävä muualta vastaanotosta ja kotouttamisesta: vastaanottokeskusten toimintamenoista, vastaanoton kuluista, erilaisista hankinnoista ja ostopalveluista.

Säästöjä luulisi olevan löydettävissä helposti myös luopumalla yksityismajoituksesta pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden sijoittamisessa ja sijoittamalla valtion vastaanottokeskukset mahdollisimman edullisiin paikkoihin. Esimerkiksi Helsingin kallista ja haluttua tonttimaata ei ole syytä käyttää tällaisiin tarkoituksiin, samalla kun valtion omistamia kiinteistöjä seisoo tyhjillään ympäri Suomea. Yksityismajoitus ei voi olla majoitusvaihtoehdoista kustannustehokkain, vaikka sen yksikkökustannuksiksi esitetään vuoden 2013 budjetissa noin neljäsosa vastaanottokeskuksen yksikkökustannuksista.

Vastaanoton menoista on leikattava ensi vuoden budjetissa 10 000 000 euroa siten, ettei hallintoa tehostavista ja laittoman maahanmuuton rajoittamiseen tähtäävistä toimista leikata.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää valtion vuoden 2013 talousarvion momentilta  26.40.63 10 000 000 euroa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottoon ehdotetusta määrärahasta.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Jussi Halla-aho /ps
  • Olli Immonen /ps
  • Ville Vähämäki /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Hanna Mäntylä /ps