TALOUSARVIOALOITE 459/2002 vp

TAA 459/2002 vp - Merikukka Forsius /vihr 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtionavustukseen aikuisten koulutustason kohottamisohjelmaan

Eduskunnalle

Työministeriön selvityksissä on käynyt ilmi, että yleisin este työnhakijan työllistymiselle ovat puutteet ammattitaidossa ja osaamisessa. Suomessa on miltei 400 000 30—54-vuotiasta vailla toisen asteen tutkintoa, pelkän peruskoulun varassa. Parlamentaarinen aikuiskoulutustyöryhmä on yksimielisesti esittänyt vailla toisen asteen koulutusta olevien aikuisten osaamisen ja työllisyyden nosto-ohjelman toteuttamista. Työryhmä arvioi vuosina 2003—2007 toteutettavan ohjelman vuotuisiksi kustannuksiksi 60—90 miljoonaa euroa. Kuitenkin hallituksen budjettiesityksessä nosto-ohjelman käynnistämiseen on varattu ainoastaan 10 miljoonaa euroa.

Osaaminen on kilpailukyvyn avaintekijöitä. Pitkällä aikavälillä ohjelmaan sijoitetut varat maksavat itsensä takaisin, sillä koulutustason nostaminen vaikuttaa Suomen kilpailukykyyn positiivisesti.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  29.69.34 lisäyksenä 50 000 000 euroa valtionavustukseen aikuisten koulutustason kohottamisohjelmaa varten.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Merikukka Forsius /vihr