TALOUSARVIOALOITE 476/2002 vp

TAA 476/2002 vp - Jukka Gustafsson /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen työvoimapalveluiden erityismenoihin

Eduskunnalle

Suomalainen työelämä on kokenut valtavan myllerryksen viimeisen vuosikymmenen aikana. Yksi ikävä laadullinen muutos on ollut ns. alemman tuottavuuden työn häviäminen. 1990-luvun lamasta selvinneet yritykset joutuivat saneeraamaan toimintojaan rajusti. Toimintoja ulkoistettiin, osa lopetettiin ja osa tehtiin niukemman työvoiman turvin.

Laman jäljiltä meillä on vieläkin 300 000 ihmistä vailla työtä. Mielestäni tuon joukon työllistämiseksi pitäisi tehdä enemmän. Osa työttömistä on ollut työvoimahallinnon toimenpiteissä vuosikausia liian pitkään. On arvioitu, että työttömistä noin 90 000—100 000 on vaikeasti työllistettäviä — työttömyyden kovinta ydintä. Toistaiseksi valtiovallan toimenpiteet eivät ole auttaneet kovinkaan paljoa tätä joukkoa. Pitkäaikaistyöttömien ja vaikeasti työllistettävien kohdalla tuleekin miettiä kokonaan uusia avauksia. Heille pitäisi luoda joka miehen ja naisen alemman tuottavuuden työmarkkinat, missä heidän työpanoksensa kelpaa sellaisenaan.

Kauppa- ja teollisuusministeriössä on pohdittu sosiaalisen yrittämisen soveltuvuutta Suomen olosuhteisiin. Muun muassa Saksassa, Italiassa ja Iso-Britanniassa on saatu hyviä kokemuksia sosiaalisista yrityksistä. Myös Suomessa on joitakin sosiaalisia yrityksiä, mutta toistaiseksi tulokset ovat heikkoja, vaikkakin onnistuneita esimerkkejä onkin olemassa. Lainsäädännölliset esteet ovat olleet suurimmat jarrut asian eteenpäin viemisessä. Tämä asia on korjaantumassa jo kuluvan vuoden aikana, sillä työministeriössä valmistellaan parhaillaan lainsäädäntöä sosiaalisesta yritystoiminnasta.

Sosiaalisen yrityksen työntekijöistä pitäisi olla vähintään 30 prosenttia vaikeasti työllistettäviä, jotta se täyttää sosiaalisen yrityksen kriteerit. Työntekijöille pitäisi maksaa työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

Tällä hetkellä puuttuu kuitenkin rersursseja sosiaalisen yritystoiminnan käynnistämiseksi laajamittaisesti maassamme. Tärkeää olisi saada ympäri maan työvoimatoimistoihin ja TE-keskuksiin asiantuntijoita, jotka neuvoisivat ja auttaisivat sosiaalisen yritystoiminnan käynnistämisessä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  34.06.25 lisäyksenä 300 000 euroa sosiaalisen yritystoiminnan neuvontapalveluihin.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Jukka Gustafsson /sd
  • Tero Rönni /sd
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Mikko Elo /sd
  • Pirkko Peltomo /sd
  • Tarja Kautto /sd
  • Virpa Puisto /sd
  • Matti Saarinen /sd