TALOUSARVIOALOITE 482/2001 vp

TAA 482/2001 vp - Susanna Huovinen /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen turvapaikkahakemusten käsittelyn nopeuttamiseen ja asioinnin helpottamiseen

Eduskunnalle

Turvapaikanhakijat joutuvat odottamaan hakemustensa käsittelyä kohtuuttoman kauan. Lisäksi heidän on vaikea saada tietoa hakemuksensa vaiheista käsittelyn kuluessa. Tämä puute johtuu Ulkomaalaisviraston kohtuuttomasta työmäärästä. Nykyinen, pitkän odotusajan käytäntö ei ole kenenkään edun mukaista. Kaikkein vähiten turvapaikanhakijan, joka joutuu odottamaan pitkiä aikoja, tietämättä lainkaan milloin päätöstä voisi odottaa tulevaksi. Esimerkiksi sodan tai poliittisen vainon keskeltä maahamme tulleet turvapaikanhakijat eivät kaipaa elämäänsä enää enempää epätietoisuutta tulevasta kuin mitä he pakosta joutuvat kokemaan kotimaasta lähdön vuoksi.

Pitkät päätösten odotteluajat eivät ole myöskään yhteiskunnan kannalta hyvä asia. Mikäli turvapaikkahakemus hyväksytään, olisi tärkeää saada maahanmuuttaja mahdollisimman nopeasti kotoutumisprosessiin.

Ainoa ratkaisu nopeampaan käsittelyyn ja näin turvapaikanhakijoiden inhimillisempään kohteluun, on saada virastoon lisää ihmisiä tekemään tätä työtä; käsittelemään hakemuksia sekä auttamaan ja neuvomaan hakijoita.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  26.02.21 lisäyksenä 500 000 euroa turvapaikkahakemusten käsittelyn nopeuttamiseen ja asioinnin helpottamiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Susanna Huovinen /sd