TALOUSARVIOALOITE 484/2001 vp

TAA 484/2001 vp - Susanna Huovinen /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kansainväliseen adoptioon ryhtyvien vanhempien ylimääräiseen vanhempainrahaan

Eduskunnalle

Vanhemmuus ei ole pelkkä päätös. Yhä useampi vanhemmaksi haluava joutuu nykyisin huomaamaan, ettei lasta kuulukaan toivotulla tavalla. Monille kansainvälinen adoptio on ainoa apu. Valitettavasti vain kansainvälinen adoptio on hintava juttu ja asettaa näin vanhemmuutta toivovat epätasa-arvoiseen asemaan keskenään. Näin ei saisi olla, vaan yhteiskunnan pitää tukea kansainvälisen adoption kautta vanhemmiksi tulevia taloudellisesti nykyistä paremmin, esimerkiksi siten kuin naapurimaassamme Ruotsissa. Taloudellisesta tuesta adoptiovanhemmille on tehnyt talousarvioaloitteen kansanedustaja Ojansuu.

Perheen auttaminen taloudellisesti kalliissa kustannuksissa on tärkeä tavoite. Yhtä tärkeää olisi kuitenkin tukea perheitä myös sen jälkeen, kun vanhemmat lapsineen saapuvat koti Suomeen. Usein vain toisella vanhemmalla on mahdollisuus jäädä kotiin. Toisen on paiskittava usein ylipitkiä työpäiviä, jotta adoptiokustannuksista selvitään. Tällainen tilanne ei ole omiaan vahvistamaan perheen sisäistä yhtenäisyyttä. Molemmille vanhemmille olisi taattava mahdollisuus yhtäaikaisesti, koko perheenä viettää aikaa yhdessä, opetella uuteen tilanteeseen.

On harhaluulo, että kaikki adoptoitavat lapset olisivat sopeutuvaisia vauvaikäisiä. Suomeen tulee myös vanhempia lapsia, joilla on muistot omasta kotimaasta. Sopeutuminen uuteen tilanteeseen, uuteen maahan, uusiin ihmisiin ympärillä on vaativa haaste. Tästä haasteesta selviytymiseen tarvitaan perheen yhtenäisyyttä ja tämä tavoite ei toteudu, mikäli koko perhe ei voi alussa tutustua toisiinsa riittävästi. 14 vuorokauden ylimääräinen vanhempainrahakausi on perheelle tarpeen, jotta sen yhtenäisyys ja uuteen tilanteeseen sopeutuminen sujuisi helpommin.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon luvun  33.15 uudelle momentille 200 000 euroa kansainväliseen adoptioon ryhtyvien vanhempien ylimääräistä 14 vuorokauden vanhempainrahakautta varten.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Susanna Huovinen /sd