TALOUSARVIOALOITE 485/2004 vp

TAA 485/2004 vp - Jouko Laxell /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Salon itäisen ohikulkutien suunnitteluun ja rakentamiseen

Eduskunnalle

Kantatie 52 on alueen pääyhteys etelässä Perniöön ja Tammisaareen sekä pohjoisessa Someron suuntaan ja siitä edelleen Tampereelle. Nykyinen kantatieyhteys on epäjatkuva. Kantatien 52 liikenne kulkee Salon keskusta-alueen katuverkkoa pitkin. Salon liikenneturvallisuus on keskimäräistä heikompi. Liikennevahinkoja tapahtuu Salossa asukaslukuun suhteutettuna noin 65 % enemmän kuin keskimäärin.

Salon keskustan läpi kulkeva liikenne lisää keskusta-alueella melu-, tärinä- ja ympäristöhaittoja sekä huonontaa liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta katuverkolla. Keskustan kiertomahdollisuus puuttuu. Kaupungin keskusta-alueen maaperä on syvää savialuetta, joka merkitsee lisää tärinähaittoja ja aiheuttaa katujen painumista.

Salon itäisen ohikulkutien yleissuunnitelma valmistui kesällä 2004. Yleissuunnitelman tielain mukainen käsittely toteutetaan vuoden 2004 loppupuolella. Seuraava suunnitteluvaihe on yksityiskohtaisen tiesuunnitelman laatiminen.

Salon itäinen ohikulkutie olisi tärkeä kauttakulkuyhteys ja yhdistävä lenkki Salon itä- ja eteläpuolisilta liikenneväyliltä moottoritielle. Ohikulkutie mahdollistaa raskaan liikenteen ohjaamisen pois Salon kaupungin keskustasta. Tällöin Salon keskustan katuverkon kuormitus pienenee, jolloin erityisesti raskaan liikenteen aiheuttama melu, päästöt ja tärinät vähenevät. Myös pitkän matkan tavaraliikenteen olosuhteet paranevat, kun reitti siirtyy pois keskustan katuverkosta.

Itäisen ohikulkutien rakentaminen sisältää mm.:

  • 7,1 km päätietä
  • 3,2 km muita teitä
  • 2,7 km yksityisteitä
  • 7,3 km kevyen liikenteen väyliä
  • 0,2 km katuja
  • 5 kpl kiertoliittymiä
  • 7 kpl siltoja
  • 3,0 km meluesteitä.

Hanke voidaan toteuttaa vaiheittain.

Hankkeen vaikutukset
  1. Parantamistoimenpiteillä turvataan liikenteen sujuvuus ja hyvä palvelutaso. Toimenpiteet tukevat Salon maankäyttösuunnitelmien toteutumista.
  2. Salon keskustan katuverkon kuormitus pienenee, jolloin erityisesti raskaan liikenteen aiheuttama melu ja päästöt vähenevät.
  3. Onnettomuudet vähenevät 1—2 henkilövahinko-onnettomuutta vuodessa.
  4. Keskustan katuväylien raskaan liikenteen aiheuttaman tärinän loppuminen rakennuksissa parantaa asumisviihtyvyyttä ja rakennusten käyttöarvoa.
  5. Joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen olosuhteet paranevat.
  6. Hanke on taloudellisesti kannattava, hyöty-kustannussuhde on 1,9.

Hankkeen kustannusarvio on noin 16,0 milj. euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  31.24.78 lisäyksenä 5 500 000 euroa Salon itäisen ohikulkutien tiesuunnitelman laatimiseen ja I vaiheen (Kiskontie—Mahlakankareenkatu) rakentamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Jouko Laxell /kok
  • Maija Perho /kok
  • Marjukka Karttunen /kok
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Virpa Puisto /sd
  • Sari Essayah /kd
  • Jukka Roos /sd
  • Esko Kiviranta /kesk
  • Ilkka Kanerva /kok
  • Mikko Immonen /vas
  • Tuija Nurmi /kok