TALOUSARVIOALOITE 507/2011
vp
TAA 507/2011
vp - Ari Torniainen /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Vaalimaan
rajanylityspaikan uudistamisen vaatimiin rakennushankkeisiin
Eduskunnalle
Rajaliikenne Venäjän suuntaan on
kasvanut voimakkaasti. Vaarana on, että Suomen talouden kannalta
merkittävä potentiaali jää hyödyntämättä,
jos rajanylitys ei toimi sujuvasti. Toimet rajaliikenteen sujuvuuden
turvaamiseksi ovatkin välttämättömiä.
Rajaliikenteessä erityisesti kaakkoisrajan yli tapahtuva
tuotteiden ja tavaroiden sekä kansalaisten liikkuminen
on voimakkaassa kasvussa. Henkilöliikenne on tänä vuonna
selvästi kautta aikojen vilkkainta, ja kasvupotentiaalia
on edelleenkin. Myös tavaraliikenteen kehityksen suunta
on kasvava, mikä näkyy jatkuvina rekkajonoina
rajoilla.
Vuonna 2010 venäläiset jättivät
Suomeen tavaroiden ja palveluiden ostoina 680 miljoonaa euroa, tänä vuonna
ehkä jo 900 miljoonaa. Tästä Kaakkois-Suomeen
jää noin 45 %. Transitoliikenteen
nettotulojen arvioidaan tänä vuonna olevan vähintään
300 miljoonaa euroa. Uhkana on, että ruuhkat rajalla muodostuvat
esteeksi ja siirtävät transitoliikennettä muille
reiteille.
Venäjän talouskehitys tarjoaa lisääntyviä mahdollisuuksia
Suomelle, ja mahdollisuudet korostuvat Kaakkois-Suomessa. Mahdollisuuksien
hyödyntäminen edellyttää kuitenkin
rajanylityspaikkojen ja liikenneyhteyksien kehittämistä.
Kehittämistä tarvitaan sekä Vaalimaalla,
Nuijamaalla, Imatralla että Parikkalassa. Ylityspaikat
tarvitsevat päivityksen 2010-luvulle. Vaalimaalla pitää eriyttää henkilö-
ja tavaraliikenne, ja se vaatii uusia rakennuksia.
Jos rajanylitys ei toimi sujuvasti, merkittävä taloudellinen
potentiaali jää hyödyntämättä.
Toimet rajaliikenteen sujuvuuden turvaamiseksi ovat siksi tärkeitä.
Rajanylitysten helpottaminen on todennäköisesti
pitkällä tähtäimellä kustannusneutraali
ratkaisu, eli sijoitetut rahat nopeampaan rajanylitykseen tulevat
takaisin elinkeinoelämän vilkastumisena. Ihmiset
saavat rajanylitysten helpottuessa parempaa palvelua.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon
momentille 26.20.01 lisäyksenä 7 000 000
euroa Vaalimaan henkilö- ja tavaraliikenteen eriyttämiseen
tarvittavien rakennusten rakentamiseen.
Helsingissä 17 päivänä lokakuuta
2011