TALOUSARVIOALOITE 508/2008 vp

TAA 508/2008 vp - Esa Lahtela /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Otravaaran pilaantuneen maan kunnostukseen Enon kunnassa

Eduskunnalle

Otravaaran vanha rikkikiisukaivos sijaitsee Enon kunnassa Kuusjärven kylässä tilalla 3:13 "Pesola". Nykyisin tilan omistaa UPM-Kymmene Oyj.

Kaivostoimintaa alueella on harjoitettu vuosina 1919—1923 Suomen Mineraali Oy:n toimesta. Suunnittelussa haetaan soveltuvat toimet kaivosalueen kunnostamiseksi huomioiden myös suotovesien käsittely. Toiminta alueella on tapahtunut ennen jätehuoltolain voimaantuloa, eivätkä nykyiset maanomistajat ole olleet toiminnassa mukana. Lainsäädännön mukaan vastuutahoa ei näin ollen pystytä selkeästi osoittamaan.

Kustannusarvio on 150 000 euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  35.10.77 lisäyksenä 150 000 euroa Otravaaran pilaantuneen maan kunnostukseen Enon kunnassa.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Esa Lahtela /sd