TALOUSARVIOALOITE 51/2004 vp

TAA 51/2004 vp - Kaarina Dromberg /kok ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen toisen asteen opiskelijan opintorahaan

Eduskunnalle

Opintotukilain 19 §:n mukaan muiden kuin korkeakouluopiskelijoiden vanhempien tulot otetaan huomioon opintorahaa myönnettäessä, jos opiskelija on alle 20-vuotias, sekä asumislisää myönnettäessä, jos opiskelija on alle 18-vuotias. Tämä asettaa nämä opiskelijat eriarvoiseen asemaan, sillä muilla opiskelijoilla ei ole vastaavaa tuloriippuvuutta. Esim. yli 60 % Suomen Ammattiin Opiskelevien Keskusliiton Sakki ry:n elinoloselvitykseen keväällä 2004 osallistuneista opiskelijoista kertoo olevansa melko tai hyvin riippuvaisia vanhemmistaan.

Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee tiukka tuloharkinta. Opintotukea sekä opiskelijoiden opintososiaalista asemaa pohtinut selvitysmies Eero Kurrikin toteaa, että toisen asteen koulutuksessa olevan opiskelijan vanhempien taloudellisen aseman perusteella toteutettava tuloharkinta on tiukentunut, kun tulorajoja ei ole nostettu ansiotason yleisen kehityksen mukaisesti. Tuloraja on ollut sama vuodesta 1993, jolloin toisen asteen opintotukiuudistus toteutettiin.

Vanhempien yhteinen tuloraja on 27 300 euroa vuodessa, minkä ylittävät tulot vähentävät tukea siten, että opintorahaa ja asumislisää ei jää maksettavaksi lainkaan, kun tulot ovat 40 900 euroa tai enemmän. Vuonna 2000 palkansaajakotitalouksien käytettävissä oleva tulo oli keskimäärin 32 568 euroa. Opintotuen tarveharkinta ulottuu täten jo alle keskituloisiin perheisiin. Tiukkojen tulorajojen vuoksi moni opiskelija jää opintorahaetuuden ulkopuolelle. Kurrin mukaan tulorajojen tarkistaminen tapahtuneen ansiotaso- ja kustannuskehityksen pohjalta on perusteltua, koska tarkoituksena ei tulisi olla opintotuen saantiperusteiden tiukentaminen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  29.70.55 lisäyksenä 7 000 000 euroa toisen asteen opiskelijan vanhempien tuloihin perustuvan tarveharkinnan budjettiperusteiseksi lieventämiseksi nykyisestä 27 300 eurosta 15 prosentilla eli 31 400 euroon.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Kaarina Dromberg /kok
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Leena Rauhala /kd
  • Jouko Laxell /kok
  • Raija Vahasalo /kok
  • Paula Risikko /kok
  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Marja Tiura /kok
  • Hanna-Leena Hemming /kok
  • Marjo Matikainen-Kallström /kok
  • Arto Satonen /kok
  • Suvi Lindén /kok
  • Eero Akaan-Penttilä /kok
  • Marjukka Karttunen /kok
  • Irja Tulonen /kok