TALOUSARVIOALOITE 512/2004 vp

TAA 512/2004 vp - Markus Mustajärvi /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen työttömyysturvalain mukaisen peruspäivärahan korotukseen

Eduskunnalle

Ensi vuoden talousarvioesityksestä ei löydy minkäänlaista parannusta työttömien etuuksiin. Työttömyyden rakenne on muuttunut vaikeaksi. Jo kolme viidesosaa kaikista työttömistä joutuu tulemaan toimeen peruspäivärahalla tai työmarkkinatuella. Pitkäaikais- ja toistuvaistyöttömien osuus on korkea, ja heidän sijoittumisensa työmarkkinoille on epätodennäköistä ilman erityisiä tukitoimia. Myös ensi kertaa työmarkkinoille tulevien taloudellinen asema on heikko.

Työttömyyden aikaisen toimeentulon parantaminen on välttämätöntä, jotta mahdollisimman moni syrjäytymisuhan alla elävistä työttömistä pysyisi työmarkkinoiden käytettävissä. Työtön henkilö ei kykene suunnittelemaan pitkäjänteisesti tulevaisuuttaan, mikäli hänen perusturvansa ei ole riittävä.

Talouden heikkojen kasvunäkymien vuoksi mitään työllisyystilanteen äkillistä parantumista ei ole näkyvissä lähitulevaisuudessa. Kokonaistyöttömyys voi kääntyä jopa kasvuun, jolloin rakenteellisten työttömyysongelmien voidaan olettaa kärjistyvän. Siitäkin syystä työmarkkinoilla vaikeimmassa asemassa olevien tilannetta tulee parantaa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  33.17.51 lisäyksenä 4 000 000 euroa 1,70 euron suuruisen budjettiperusteisen korotuksen maksamiseen työttömyysturvalain mukaiseen peruspäivärahaan 1.7.2005 lukien.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Markus Mustajärvi /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Anne Huotari /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Matti Kangas /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Iivo Polvi /vas
  • Mikko Immonen /vas
  • Veijo Puhjo /vas
  • Suvi-Anne Siimes /vas
  • Martti Korhonen /vas
  • Veijo Puhjo /vas
  • Matti Kauppila /vas