TALOUSARVIOALOITE 512/2007 vp

TAA 512/2007 vp - Olli Nepponen /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Savonlinna—Koli-matkailutiehen kuuluvan Sarvikummuntien parantamiseen

Eduskunnalle

Tiehallinto hyväksyi huhtikuussa 2001 suunnitelman Savonlinna—Koli-matkailutiehen kuuluvan maantien, ns. Sarvikummuntien 447, alkuosan parantamisesta. Tuo Latvalammen—Lampun tieosuuden parantamistyö on valmis, mutta tien loppuosa on kuitenkin ilman suunnitelmia ja määrärahoja. Suunnitelma on tiehallinnon mukaan mahdollista toteuttaa nopeastikin, jos hankkeelle annetaan tarvittava rahoitus.

Tien kunnolla on erityinen merkitys Heinäveden matkailuelinkeinolle. Tieosuudella on myös poikkeuksellisen suuri osuus puutavarankuljetuksista, mikä on olennainen kysymys ajatellen erityisesti metsävaltaista Etelä-Savoa, jossa myös metsien hyödyntäminen on maan kärkitasoa. Syksyisin ja keväisin sekä runsaiden sateiden aikana tie on lähes kulkukelvoton. Raskaat puutavarankuljetukset vain pahentavat tilannetta entisestään.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 500 000 euroa Savonlinna—Koli-matkailutiehen kuuluvan Sarvikummuntien loppuosan parantamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Olli Nepponen /kok