TALOUSARVIOALOITE 512/2011 vp

TAA 512/2011 vp - Ari Torniainen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Lappeenrannan Nuijamaan rajanylityspaikan liikennejärjestelyihin ja rekkakaistaan Mustolaan

Eduskunnalle

Rajaliikenne Venäjän suuntaan on kasvanut voimakkaasti. Vaarana on, että Suomen talouden kannalta merkittävä potentiaali jää hyödyntämättä, jos rajanylitys ei toimi sujuvasti. Toimet rajaliikenteen sujuvuuden turvaamiseksi ovatkin välttämättömiä.

Rajaliikenteessä erityisesti kaakkoisrajan yli tapahtuva tuotteiden ja tavaroiden sekä kansalaisten liikkuminen on voimakkaassa kasvussa. Henkilöliikenne on tänä vuonna selvästi kautta aikojen vilkkainta, ja kasvupotentiaalia on edelleenkin. Myös tavaraliikenteen kehityksen suunta on kasvava, mikä näkyy jatkuvina rekkajonoina rajoilla.

Vuonna 2010 venäläiset jättivät Suomeen tavaroiden ja palveluiden ostoina 680 miljoonaa euroa, tänä vuonna ehkä jo 900 miljoonaa. Tästä Kaakkois-Suomeen jää noin 45 %. Transitoliikenteen nettotulojen arvioidaan tänä vuonna olevan vähintään 300 miljoonaa euroa. Uhkana on, että ruuhkat rajalla muodostuvat esteeksi ja siirtävät transitoliikennettä muille reiteille.

Venäjän talouskehitys tarjoaa lisääntyviä mahdollisuuksia Suomelle, ja mahdollisuudet korostuvat Kaakkois-Suomessa. Mahdollisuuksien hyödyntäminen edellyttää kuitenkin rajanylityspaikkojen ja liikenneyhteyksien kehittämistä.

Kehittämistä tarvitaan sekä Vaalimaalla, Lappeenrannan Nuijamaalla, Imatralla että Parikkalassa. Ylityspaikat tarvitsevat päivityksen 2010-luvulle. Lappeenrannan Nuijamaalla tarvitaan liikennejärjestelyiden uudistamista ja rekkakaistaa Mustolaan.

Jos rajanylitys ei toimi sujuvasti, merkittävä taloudellinen potentiaali jää hyödyntämättä. Toimet rajaliikenteen sujuvuuden turvaamiseksi ovat siksi tärkeitä. Rajanylitysten helpottaminen on todennäköisesti pitkällä tähtäimellä kustannusneutraali ratkaisu, eli sijoitetut rahat nopeampaan rajanylitykseen tulevat takaisin elinkeinoelämän vilkastumisena. Ihmiset saavat rajanylitysten helpottuessa parempaa palvelua.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  31.10.77 lisäyksenä 9 000 000 euroa Lappeenrannan Nuijamaan rajanylityspaikan liikennejärjestelyihin ja rekkakaistan rakentamiseen Mustolaan.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Ari Torniainen /kesk