TALOUSARVIOALOITE 516/2007 vp

TAA 516/2007 vp - Olli Nepponen /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lentoliikenteen kehittämiseen Etelä-Savossa

Eduskunnalle

Joukkoliikenteen palvelujen ostoon ja kehittämiseen liittyen todetaan vuoden 2008 talousarvioaloitteessa, että Savonlinnan ja Varkauden säännöllisen lentoliikenteen ostolla turvataan erityisesti elinkeinoelämälle tarpeellisia yhteyksiä. Kyseisten liikenteiden rahoittamiseen osallistuvat valtion lisäksi myös paikalliset ja alueelliset tahot. Valtion maksuosuus on lentoliikenteessä enintään 50 % peruspalvelutason mukaisista ostokustannuksista.

Savonlinnan ja Varkauden lentoliikenne hankitaan kansainvälisen tarjouskilpailun perusteella, ja niissä arvioidaan matkustavan yhteensä 40 000—50 000 matkustajaa vuonna 2008.

Joukkoliikenteen palvelujen ostoon ja kehittämiseen myönnetyn määrärahan käytön arvioidaan jakautuvan niin, että lentoliikenteen palvelujen ostoon vuonna 2008 myönnetään 1 000 000 euroa.

Lentoliikenteen tukeminen on hyvin tärkeä Savonlinnan ja Varkauden lisäksi myös Mikkelin seudulle, jossa lentoliikenteen kehittäminen ja asiaan kuuluva infrastruktuuri on merkittävä tekijä alueen kansainvälistymiskehitykselle. Lentoyhteys on erittäin tärkeä yhteysliikenteenä ulkomaille.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2008 talousarvioon momentin  31.60.63 perusteluihin maininnan, että Mikkelin lentoliikennettä tuetaan alueen kehittämiseksi ja kansainvälistymiskehityksen ylläpitämiseksi tulevaisuudessa.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Olli Nepponen /kok
  • Pauliina Viitamies /sd
  • Jari Leppä /kesk
  • Heli Järvinen /vihr
  • Lenita Toivakka /kok