TALOUSARVIOALOITE 518/2007 vp

TAA 518/2007 vp - Olli Nepponen /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen rintama-avustuksen maksamiseen kaikille ulkomaalaisille vapaaehtoisille rintamasotilaille

Eduskunnalle

Valtioneuvoston 15.2.2007 voimaan tulleessa asetuksessa todetaan, että rintama-avustusta voidaan hakemuksesta maksaa ensinnäkin Suomen sodissa vapaaehtoisesti palvelleelle Virossa tai muualla entisen Neuvostoliiton alueella pysyvästi asuvalle vaikeissa taloudellisissa olosuhteissa elävälle ulkomaalaiselle rintamasotilaalle sekä toiseksi Suomen sodissa vapaaehtoisesti palvelleelle Suomessa pysyvästi asuvalle ulkomaalaiselle rintamasotilaalle.

Vuoden 2008 talousarviossa momentille 33.50.54 määrärahaa on myönnetty 96 000 euroa. Tavoitteena on tukea vaatimattomissa taloudellisissa oloissa elävien veteraanien toimeentuloa. Avustusta saavien lukumäärän arvioidaan vuonna 2008 olevan 260 henkilöä. Kertasuorituksena myönnettävän rintama-avustuksen määrä on 455 euroa.

Rajaus asumiseen Virossa, entisen Neuvostoliiton alueella tai pysyvästi Suomessa ei ole oikeudenmukainen, koska vapaaehtoisia Suomen sodissa vuosina 1939—1945 palvelleita rintamasotilaita asuu myös muualla maailmassa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2008 talousarvioon momentin  33.50.54 perusteluihin maininnan, että määrärahaa saa käyttää rintama-avustuksen maksamiseen kaikille ulkomailla asuville Suomen puolustusvoimissa vuosien 1939—1945 sotiin osallistuneille ulkomaalaisille vapaaehtoisille rintamasotilaille.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Olli Nepponen /kok