TALOUSARVIOALOITE 520/2012 vp

TAA 520/2012 vp - Kimmo Tiilikainen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Omaishoidon tuen verovapaudesta johtuvan valtion tuloverokertymän tuottoarvion alentaminen

Eduskunnalle

Omaishoitajat huolehtivat läheisistään keventäen muiden suomalaisten verotaakkaa. Tämän arvokkaan työn tukemiseksi ja kannustamiseksi Keskusta haluaa tehdä omaishoidosta paremman, inhimillisemmän ja toimivamman vaihtoehdon.

Suomessa on arviolta noin 300 000 omaishoitajaa, joista omaishoitolain mukaisen kunnallisen omaishoidon tuen piirissä vain noin 36 000. Ilman omaishoitajaa monet hoitoa tarvitsevat jäisivät kunnallisen laitoshoidon varaan. Inhimillisen hoitotavan lisäksi omaishoitajat säästävät meidän suomalaisten verovaroja.

Omaishoidon tuen vähimmäismäärä on tällä hetkellä 364,35 euroa kuukaudessa. Tuen määrä ei ole oikeassa suhteessa yhteiskunnan omaishoidosta saamaan hyötyyn.

Keskustan eduskuntaryhmä esittää omaishoidon tuen verottomuutta, jolloin kukin saisi tekemästään työstä samanlaisen korvauksen. Samaa tavoitetta tukisi omaishoidon tuen siirtäminen Kelan maksettavaksi. Alustavien laskelmien mukaan verovapaus vähentäisi verotuloja noin 40 miljoonaa euroa, josta reilu 30 miljoona vähenisi kunnallisveron tuotosta. Tämä veromenetys tulisi kunnille kompensoida.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta vähentää valtion vuoden 2013 talousarvion momentin  11.01.01 arvioitua tuottoa 10 000 000 euroa omaishoidon verovapauden toteuttamiseen.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Kimmo Tiilikainen /kesk
  • Mikko Alatalo /kesk
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Lasse Hautala /kesk
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Timo Kalli /kesk
  • Anne Kalmari /kesk
  • Elsi Katainen /kesk
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Mari Kiviniemi /kesk
  • Esko Kiviranta /kesk
  • Katri Komi /kesk
  • Timo V. Korhonen /kesk
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Paula Lehtomäki /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Mika Lintilä /kesk
  • Markus Lohi /kesk
  • Eeva-Maria Maijala /kesk
  • Aila Paloniemi /kesk
  • Mauri Pekkarinen /kesk
  • Arto Pirttilahti /kesk
  • Tuomo Puumala /kesk
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Juha Rehula /kesk
  • Eero Reijonen /kesk
  • Markku Rossi /kesk
  • Simo Rundgren /kesk
  • Annika Saarikko /kesk
  • Mikko Savola /kesk
  • Juha Sipilä /kesk
  • Tapani Tölli /kesk
  • Mirja Vehkaperä /kesk
  • Anu Vehviläinen /kesk