TALOUSARVIOALOITE 521/2012 vp

TAA 521/2012 vp - Kimmo Tiilikainen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen poliisin toimintamenoihin

Eduskunnalle

Talousarvioesityksen ehdotus poliisihallinnon toimintamenoihin vuodelle 2013 on lähtökohtaisesti riittämätön. Hallituksen tekemästä 12 miljoonan euron tasokorotuksesta huolimatta momentin loppusumma on noin kolme miljoonaa euroa alle kuluvan vuoden rahoitustason, kun otetaan huomioon kahdessa lisätalousarviossa tehdyt poliisien palkanmaksuun kohdistuneet lisäykset. Poliisin näkyvyyden, kenttätoiminnan turvaamisen, Liikkuvan poliisin, rikostutkinnan, harmaan talouden torjunnan sekä poliisiammattikorkeakoulusta ensi vuonna valmistuvien uusien poliisien työllisyyden turvaamiseksi lisärahoitus on välttämätöntä. Lisäys tulee käyttää kentällä työskentelevien poliisien palkkaukseen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  26.10.01 lisäyksenä 6 000 000 euroa poliisin toimintamenoihin.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Kimmo Tiilikainen /kesk
  • Mikko Alatalo /kesk
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Lasse Hautala /kesk
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Timo Kalli /kesk
  • Anne Kalmari /kesk
  • Elsi Katainen /kesk
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Mari Kiviniemi /kesk
  • Esko Kiviranta /kesk
  • Katri Komi /kesk
  • Timo V. Korhonen /kesk
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Paula Lehtomäki /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Mika Lintilä /kesk
  • Markus Lohi /kesk
  • Eeva-Maria Maijala /kesk
  • Aila Paloniemi /kesk
  • Mauri Pekkarinen /kesk
  • Arto Pirttilahti /kesk
  • Tuomo Puumala /kesk
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Juha Rehula /kesk
  • Eero Reijonen /kesk
  • Markku Rossi /kesk
  • Simo Rundgren /kesk
  • Annika Saarikko /kesk
  • Mikko Savola /kesk
  • Juha Sipilä /kesk
  • Ari Torniainen /kesk
  • Tapani Tölli /kesk
  • Mirja Vehkaperä /kesk
  • Anu Vehviläinen /kesk