TALOUSARVIOALOITE 525/2002
vp
TAA 525/2002
vp - Leea Hiltunen /kd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen palkkaperusteiseen työllistämistukeen
kunnille ja kuntayhtymille Satakunnassa
Eduskunnalle
Hallitus esittää kuntien ja kuntayhtymien
palkkaperusteiseen työllistämiseen yli 17 miljoonaa
euroa vähemmän kuin vuonna 2001 ja noin 5 miljoonaa
euroa vähemmän kuin kuluvan vuoden budjetissa
on ollut lisätalousarvio mukaan lukien. Nykyisen
kaltaisessa työllisyystilanteessa, jossa työttömyys
näyttää pahenevan ensi vuoden aikana,
tällainen päätös tuntuu käsittämättömältä.
Tämän vuoden elokuun tilaston mukaan työvoimatoimistoissa
oli työttömiä työnhakijoita koko
maassa 287 200 ja Satakunnassa 15 450. Näistä työllistyminen
on erityisen haasteellista pitkäaikaistyöttömien,
vajaakuntoisten ja yli 50-vuotiaiden työhakijoiden kohdalla.
Yli vuoden työttömänä olleita
pitkäaikaistyöttömiä oli koko maassa
tämän vuoden elokuussa 78 612 ja Satakunnassa
4 453. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita
oli koko maassa 93 700 ja Satakunnassa 5 698.
Näiden erityisryhmien työllistyminen suoraan yksityisille
työmarkkinoille on vaikeaa, ja monelle työttömälle
lähes ainoaksi keinoksi päästä kiinni
työelämään ja oppia työelämän
perustaitoja ja hankkia tarvittavaa ammattitaitoa jää yhteiskunnan
järjestämä työllistämistyö.
Näitä voimavaroja ei tässä työllisyys-
ja työttömyystilanteessa saa missään
tapauksessa vähentää. Päinvastoin
voimavaroja on lisättävä ihmisten työkyvyn parantamiseksi
ja työkykyisinä pitämiseksi. Tämä on
kannattavaa niin yksilöiden kuin yhteiskunnankin kannalta.
Työttömyys on lisääntymässä tulevan
vuoden aikana, mikä asettaa valtiolle lisää vastuuta
työnsaannin turvaamisesta. Tämä vastuu
tarkoittaa myös lisää euroja palkkaperusteiseen
työllistämistukeen kunnille ja kuntayhtymille
Satakunnassa, koska yksityisen puolen työllistämismahdollisuudet
suurelle osalle työllistymistä haluavia ei tuo
todellisia mahdollisuuksia.
Edellä olevan perusteella ehdotan
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon
momentille 34.06.30 lisäyksenä 1 000 000
euroa palkkaperusteiseen työllistämistukeen kunnille
ja kuntayhtymille Satakunnassa.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002