TALOUSARVIOALOITE 527/2002 vp

TAA 527/2002 vp - Leea Hiltunen /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen rintamaveteraanien asuntojen korjausavustuksiin

Eduskunnalle

Ensi vuoden budjetin selvitysosassa luvussa "Asumisen edistäminen" todetaan mm., että korjausavustuksia myönnetään erityisesti hankkeille, jotka auttavat ikääntyvän väestön mahdollisuuksia asua kotonaan. Erityisesti veteraanit ovat ikääntyvää väestöä, jonka kotona selviytymiseen ja asumisen laadun parantamiseen on kiinnitettävä huomiota niin kauan kuin heitä on keskuudessamme.

Määräraha, josta veteraanienkin korjausavustukset myönnetään, on käytännössä ensi vuonna pienentymässä, koska samasta 50 miljoonan euron määrärahasta käytetään 15 miljoonaa euroa energia-avustuksiin ja lopusta määrärahasta on kilpailemassa monta muutakin tahoa. Lisäksi määräraha ei enää ole siirtomääräraha.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  35.30.60 lisäyksenä 3 000 000 euroa rintamaveteraanien asuntojen korjausavustuksiin.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Leea Hiltunen /kd