TALOUSARVIOALOITE 529/2004 vp

TAA 529/2004 vp - Olli Nepponen /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Heinolan ja Voikosken välisen tien peruskunnostukseen

Eduskunnalle

Maantie Heinolasta Voikoskelle, ns. Voikoskentie, on ollut peruskorjauksen alla lyhyinä osuuksina yli vuosikymmenen noin 17 kilometrin matkalla, eli noin puolet on tehty. Voikoskentie on väliinputoaja, joka helposti jää syrjään, vaikka sen loppuosan kunnostaminen olisi helppo järjestää. Tien ongelmana on sijainti tiepiirien ja TE-keskusten toimialueiden sekä kuntien rajalla. Kunnostamista on siirretty jatkuvasti myöhemmäksi muiden hankkeiden mennessä edelle.

Voikoskentien parantaminen on tärkeää, sillä tie on tärkeä yhteys niille alueille, jotka jäävät valtatien 5 ja kantatien 46 väliin. Tie on tärkeä laajoille seuduille ja niiden yrittäjille, työssäkävijöille, asukkaille ja loma-asukkaille. Tiellä on merkitystä maa- ja metsätaloudelle, Kuijärven—Sonnasen ja Valkealan erämaa-alueiden ja Mäntyharjun matkailulle sekä erityisesti Voikosken teollisuudelle. Woikoski Oy:n kaasuntuotanto on strategisesti tärkeää teollisuuttamme. Myös Mäntyharjun ja Jaalan reuna-alueille tiellä on merkittävä rooli.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 1 000 000 euroa Voikoskentien peruskunnostuksen loppuun saattamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Olli Nepponen /kok