TALOUSARVIOALOITE 535/2001
vp
TAA 535/2001
vp - Jouko Jääskeläinen /kd ym.
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen vapaaehtoisjärjestöjen
avioliitto- ja perhetyöhön
Eduskunnalle
Perheiden ja avioliittojen hajoaminen koskettaa vanhempia,
lapsia ja nuoria kipeästi. Elämän turvalliset
puitteet romahtavat liian useilta. Monet vapaaehtoisorganisaatiot
tekevät työtä maassamme perheiden ja
avioliittojen tukemiseksi. Toiminnan piirissä on tuhansia
perheitä. Päätyömuotoja ovat
avioliittoleirit ja -seminaarit. Leirien yhteydessä järjestetään
myös lapsille omat, ikäkausia vastaavat tapahtumat,
joten koko perhe voi olla yhdessä mm. kesäisin
viikon mittaisella leirillä.
Tänä vuonna esimerkiksi HNMKY:n avioliittoleirille
osallistui 300 avioparia lapsineen. Yhdistyksen työllä on
hyvät tulokset, sillä tutkimuksen mukaan vain
joitakin prosentteja koulutukseen osallistuneista eroaa. Työmetodi
sekä sen opetusmateriaali on levinnyt jo 14 maahan. Yhdistyksen
työ on ennalta ehkäisevää, pitkäjänteistä ja
kokonaisvaltaisesti yhteiskuntaa rakentavaa toimintaa. Se on perhepoliittisesti
merkittävä työmuoto.
Avioliittotyön tarve on valtava. Luentoja järjestetään
kansanopistoissa, kansalais- ja työväenopistoissa,
evankelisluterilaisen kirkon seurakunnissa ja vapaiden kirkkokuntien
piirissä. Muun muassa Helsingin NMKY kouluttaa työssä tarvittavia
vapaaehtoistyöntekijöitä. Tarvittava
työ ylittää sen määrän,
mitä vapaaehtoisella ja palkattomalla työpanoksella
pystytään tekemään. Eri järjestöjen
yhteinen työpanos perheiden tukemiseksi on kokonaisuutena
merkittävä.
Perhekasvatuksesta ja avioliiton opetuksesta myös nuorten
ja opiskelijoiden keskellä näyttää olevan
entistä suurempi tarve. Opetuksen laajentaminen osaltaan
antaisi nuorille terveen ja turvallisen pohjan avioliittoa ja perhe-elämää varten.
Monet järjestöt jo kutsuvatkin nuoria kihlapareja
ihmissuhde- ja avioliittokoulutukseen. Materiaalia tulisi voida
muunneltuna hyödyntää koulujen ja kuntien
perhekasvatustyössä mm. painattamalla asiaa koskevaa
materiaalia. Ikäluokka voitaisiin tavoittaa laajasti mm.
asevelvollisuuden suorittamisen yhteydessä.
Projektirahan muodossa annettu tuki järjestöille
auttaisi myös vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevien
pääsyä leireille ja koulutukseen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 33.92.50 lisäyksenä 6 000 000
euroa vapaaehtoisjärjestöjen avioliitto- ja perhetyöprojekteihin.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001
- Jouko Jääskeläinen /kd
- Kari Kärkkäinen /kd