TALOUSARVIOALOITE 536/2011 vp

TAA 536/2011 vp - Tuula Väätäinen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen koulujen homekorjaushankkeisiin

Eduskunnalle

Hallituksen esityksessä eduskunnalle valtion vuoden 2012 talousarvioksi määräraha oppilaitosten perustamiskustannuksiin kasvaa 2,7 milj. eurosta 56 milj. euroon. Uusiin hankkeisiin saa myöntää vain 5 milj. euroa, mistä enintään 4 milj. euroa saa myöntää rakennusaikaisena.

Vuodenvaihteessa 2008—2009 Pohjois-Savon liitto suoritti tärkeimmistä elvyttävistä investointikohteista kartoituksen, joka ei kuitenkaan ole alueellisesti täysin kattava. Kartoituksen mukaan kuntien peruspalvelujen kiireellisten korjausten, jossa ovat mukana koulut ja terveyskeskukset, tarpeelliseksi arvioitujen hankkeiden investointitarve olisi n. 62 milj. euroa Pohjois-Savossa viiden vuoden aikana. Homekorjausten lisäksi avustusta tulisi myöntää myös muuhun korjausrakentamiseen, uudisrakentamiseen ja tietoverkkoihin.

Itä-Suomessa työllisyyden kehitys ei ole ollut aivan yhtä suotuisaa kuin muualla maassa, minkä vuoksi valtion tulee käynnistää ja tukea investointihankkeita Itä-Suomessa erillisellä Itä-Suomeen osoitetulla määrärahalla.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  29.10.34 lisäyksenä 10 000 000 euroa Itä-Suomen oppilaitosten homekorjaushankkeisiin ja muiden perustamiskustannusten valtionosuuksiin ja -avustuksiin ja että jälkirahoitteisuuden sijaan avustus voidaan myöntää vuonna 2012.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Tuula Väätäinen /sd
  • Kari Rajamäki /sd
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Pentti Oinonen /ps
  • Markku Rossi /kesk
  • Elsi Katainen /kesk
  • Markku Eestilä /kok
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Erkki Virtanen /vas