TALOUSARVIOALOITE 538/2008
vp
TAA 538/2008
vp - Markus Mustajärvi /vas ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen työllisyysperusteisiin
investointeihin Tornionlaakson ja Itä-Lapin seutukunnissa
Eduskunnalle
Työllisyysperusteisilla investointimäärärahoilla (valtion
työvirastojen työohjelmat ja investointituet)
on kyetty monipuolistamaan elinkeinoelämää ja
luomaan pysyviä työpaikkoja etenkin Itä- ja
Pohjois-Suomessa. Näillä valtion täsmäkohdennetuilla
määrärahoilla on saatu hankkeisiin mukaan
myös muita rahoittajia, esimerkiksi kuntia ja yrityksiä.
Hankkeet ovat olleet sellaisia, jotka ovat parantaneet yritysten
toimintaympäristöä: esimerkiksi tärkeitä liikenneyhteyksiä,
ympäristöä ja reittejä sekä vesihuoltojärjestelmiä varsinkin matkailualueilla.
Tällaiset investoinnit ovat erityisen tärkeitä aluekehityksen
tunnusluvuilla mitattuna kahdessa vaikeimmassa seutukunnassa Itä-Lapissa
ja Tornionlaaksossa.
Itä-Lappi on seutukunta, jota viime vuodet ovat kohdelleet
kaikkein raskaimmin. Esimerkiksi seutukunnan keskuksesta, Kemijärven
kaupungista on lakkautettu useita suuria, hyvin kannattaneita yksiköitä (Orion,
Salcomp, StoraEnson sellutehdas). Sen lisäksi koko seutukunnan alueelta
on vähennetty valtion työpaikkoja yhtä suuri
määrä 1990-luvun alusta laskien. Valtion tuottavuusohjelman
järjettömät säästöt
vaikuttavat samaan suuntaan vielä lähivuosina.
Valtioneuvosto ja aluehallinto ovat nimenneet useammankin Itä-Lappi-työryhmän
ja samoin liikenneyhteyksien kehittämistä pohtiii
useampi eri työryhmä.
Tornionlaakson seutukunta on menettänyt 2000-luvun
alusta 13,3 % väestöstään.
Vuonna 2007 seutukunnan väestötappio oli suurin
koko Lapin Läänissä (3,1 %).
Väestön ikääntymisen ja työttömyyden
yhteisvaikutuksena Tornionlaakson huoltosuhde on pysyvästi
jäänyt yli kahden. Lapissa se on keskimäärin
1,65. Tornionlaakson seutukunnan korkea ja yhä paheneva
huoltosuhde aiheuttaa seutukunnan kuntien taloudelle kestämättömän
tilanteen.
Työllisyysperusteisella investointituella on suuri
sysäysvaikutus työllisyyttä parantavien
investointien käynnistymiseen. Uusien investointikohteiden
käynnistyminen Tornionlaaksossa on tulevana vuonna erittäin
tärkeätä sillä rakentamisen
volyymi on laskemassa ja rakennussektori on seutukunnan tärkeimpiä työllistäjiä.
Työllisyyden kehittymisten taitekohta Tornionlaaksossa
oli elokuussa 2008, jolloin avoin työttömyys kasvoi
suuremmaksi kuin edellisvuonna samaan aikaan. Yleisen talouskehityksen vaikutus
Tornionlaakson seutukunnan työllisyyteen tulee olemaan
negatiivinen myös jatkossa johtuen rakennustoiminnan hiljentymisestä.
Nyt valtion talousarvioesityksessä valtiontalouden
kehyspäätöksen mukaisesti määräraha aiotaan
ajaa alas. Se ei ole millään tavalla perusteltua
työllisyys-, aluepolitiikka- tai ympäristösyin.
Esimerkiksi Lappi -työryhmä väliraportissaan
esittää näiden määrärahojen
nostamista 50 miljoonalla eurolla.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 32.30.64 lisäyksenä 5 000 000
euroa työllisyysperusteisiin investointeihin Itä-Lapin
ja Tornionlaakson seutukunnissa.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008
- Markus Mustajärvi /vas
- Esko-Juhani Tennilä /vas
- Jyrki Yrttiaho /vas