TALOUSARVIOALOITE 572/2008 vp

TAA 572/2008 vp - Håkan Nordman /r ym.

Tarkistettu versio 2.0

Suomennos

Määrärahan osoittaminen vesihuoltotöihin Maalahdessa ja Vaasassa

Eduskunnalle

Vesihuoltotöihin on valtion vuoden 2009 talousarviossa ehdotettu 11 miljoonan euron määrärahaa, mikä on sama kuin tämän vuoden talousarviossa. Tämä määräraha riittää oikeastaan pelkästään jo käynnistyneiden hankkeiden päättämiseen. Moniin tärkeisiin ympäristö- ja vesihuoltohankkeisiin odotetaan valtion tukea. Muun muassa Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueelle ei ehdoteta ainoatakaan uutta hanketta siitä huolimatta, että alueella on useita tärkeitä ja kiireellisiä hankkeita. Näihin kuuluvat Maalahden ja Vaasan välinen siirtoviemäri ja vesihuollon kriisivesijohto.

Ympäristökeskus priorisoi hankkeen korkealle, koska Vaasan kaupungilla on päinvastoin kuin Maalahdella kapasiteettia tähän tarkoitukseen. Hankkeen kustannuksiksi arvioidaan 2,5 miljoonaa euroa, josta valtion osuus olisi noin 1,5 miljoonaa euroa, ja hanke toteutettaisiin vuosina 2009 ja 2010.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  35.10.77 500 000 euroa vesihuoltotöihin Maalahdessa ja Vaasassa.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Håkan Nordman /r
  • Mats Nylund /r
  • Bjarne Kallis /kd
  • Petri Salo /kok
  • Petri Pihlajaniemi /kok
  • Ulla-Maj Wideroos /r