TALOUSARVIOALOITE 592/2008
vp
TAA 592/2008
vp - Tuija Nurmi /kok
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen etujen
myöntämiseksi viimeiselle veteraanipolvelle
Eduskunnalle
Esitän, että valtion vuoden 2009
talousarvioon varataan 5 miljoonan euron määräraha
niille henkilöille, jotka viime sotien aikana määrättiin
valtiovallan toimesta aseelliseen palvelukseen puolustusvoimien
tehtävissä. Kysymyksessä ovat 1926 ja
joissakin tapauksissa vielä 1927—1928 syntyneet.
Lähinnä tulevat kysymykseen ne edut, jotka on
myönnetty sodan jälkeen miinanraivaukseen osallistuneille.
Kysymyksessä on ainoa ryhmä, joka on jäänyt kokonaan
huomiotta. Ottaen huomioon ne tehtävät ja olosuhteet,
joiden alaisina kyseiset henkilöt ovat toimineet, on vähintään
oikeudenmukaista ottaa heidät huomioon tässä vaiheessa,
jolloin tämä viimeinen veteraanijoukko, keski-iältään
vähintään 82 vuotta, elää vielä keskuudessamme.
Armeijaan joutuminen tässä nuorten kehitysvaiheessa
on saattanut vaikuttaa hyvinkin negatiivisesti kyseessä olevien
elämään.
Erilaisia tunnuksia jaettaessa 1926 syntyneet jätettiin
ulkopuolelle suuren hakijamäärän takia, lukuun
ottamatta joitakin vähäisiä poikkeuksia. Asiaan
on yritetty korjausta pitkään ja useita kertoja.
Eduskunta ja hallitus ovat aina keksineet jonkin syyn, jonka nojalla
asia on voitu ohittaa. Toinen syy on ollut vanhempien veteraanipolvien
kovin kielteinen asenne puolustaessaan omia etujaan. Tämä este
alkaa olla ohi, ja tilalle on astumassa viimeinen veteraanipolvi,
arviolta 4 000—5 000 henkeä.
Alun pitäen heitä oli 25 000—30 000.
Kyseisistä veteraaneista monet elävät
puutteellisissa oloissa. Siksi pienikin tuki on tarpeen. Kysymystä ei
saa katsoa "köyhänavuksi", vaan tunnustuksena
ja oikeudenmukaisuuden osoituksena viimeiselle veteraaniryhmälle.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 33.50.50 budjettiperusteisena lisäyksenä 5 000 000
euroa vuonna 1926 syntyneelle viimeiselle veteraanipolvelle.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008