TALOUSARVIOALOITE 598/2002 vp

TAA 598/2002 vp - Jouko Jääskeläinen /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen iltapäiväkerhotoiminnan koordinointiin

Eduskunnalle

Julkisuudessa on keskusteltu voimakkaasti monien pienten koululaisten yksinäisistä iltapäivistä. Lapset ovat jopa puolet valveillaoloajastaan ilman aikuisen hoivaa. Tästä ovat seurauksena turvattomuus, pelko ja jopa joutuminen yhteisön toiminnan ulkopuolelle. Kotien tilanne on muuttunut huomaamattamme. Vanhemmat ponnistelevat yhä pidempiä työpäiviä saadakseen pitää työnsä.

Varsinkin ekaluokkalaiset joutuvat usein olemaan kodeissaan pitkiä aikoja yksin ilman aikuisen läsnäoloa. Koulupäivät päättyvät usein jo kello 12 tai 13. Pieni koululainen joutuu selviytymään iltapäivistään parhaan kykynsä mukaan. Koulujen kerhotoiminta antoi jossain vaiheessa koululaisille erään mahdollisuuden olla jonkin harrastuksen parissa, ja näin iltapäivät eivät muodostuneet kovin pitkiksi. Lamavuosien tultua koulujen kerhotoiminnat supistuivat lähes kokonaan. Niiltä paikkakunnilta, joissa iltapäiväkerhotoimintaa on kokeiltu vapaaehtoisjärjestöjen tukemana, on palaute ollut positiivista. Lapset ovat viihtyneet ja vanhemmat ovat voineet turvallisin mielin olla työssä. Vapaaehtoisjärjestöjen kanssa toteutettava toiminta tarvitsee onnistuakseen työnohjaajan, koordinaattorin, joka ei vaihdu joka vuosi kuten järjestöjen kautta palkattavat usein työllistämistuella olevat henkilöt vaihtuvat. Nyt tarvitaan toimenpiteitä koululaisten iltapäivätoiminnan vakiinnuttamiseksi. Iltapäivätoiminnan järjestäminen ja koordinointi tulisi saattaa osaksi kuntien tehtäviä. Tämä toteutettaisiin yhteistyössä muiden lapsista ja nuorista huolehtivien yhteisöjen kanssa. Tavoitteena ei olisi koko ikäluokan saavuttaminen, vaan tarpeeseen kohdistuva toiminta. Tämän toiminnan laajentamiseksi sekä kuntien innostamiseksi entistä vahvemmin järjestämään iltapäiväkerhotoimintaa pienille koululaisille tarvitaan valtiovallan taloudellista tukea.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  29.99.50 lisäyksenä 1 000 000 euroa kunnille iltapäiväkerhotoiminnan kehittämiseen ja koordinaattoreiden palkkaamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Jouko Jääskeläinen /kd
  • Ismo Seivästö /kd
  • Leena Rauhala /kd