TALOUSARVIOALOITE 602/2008 vp

TAA 602/2008 vp - Mikaela Nylander /r ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen yhdysvesijohdon ja siirtoviemärin rakentamiseen välillä Pukkila—Mäntsälä

Eduskunnalle

Tämä talousarvioaloite on Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunnan yhteiseksi aloitteekseen hyväksymä aloite.

Mäntsälän ja Pukkilan kuntien keskustaajamien välille on suunniteltu yhdysvesijohdon ja siirtoviemärin rakentamista. Hankkeen avulla on mahdollista parantaa vedenhankinnan varmuutta molemmissa kunnissa ja vähentää jätevedestä aiheutuvia ympäristövaikutuksia laajalla alueella. Suunnitelman mukaan Pukkilan jätevedet johdetaan Mäntsälän kirkonkylän puhdistamolle siten, että runkolinjan varrella olevat Pukkilan kunnan Torpin kylän sekä Mäntsälän kunnan Sääksjärven, Metsäkylän ja Purolan alueiden asutus, noin 1 200 asukasta, voivat liittyä keskitetyn vesihuollon piiriin. Hankkeen toteuttamisesta seuraa, että Pukkilan oman jätevedenpuhdistamon kapasiteettia ei tarvitse lisätä, vaan pieni puhdistamo voidaan sulkea. Suuressa puhdistamossa on myös pientä puhdistamoa parempi puhdistusteho.

Hankkeen yhteydessä rakennetaan Pukkilaan uusi Puntarmäen vedenottamo, jonka avulla on mahdollista tyydyttää nopeasti kasvavan Mäntsälän kunnan sekä yhdysvesijohdon varrella olevien kylien vedentarvetta ja parantaa Pukkilan kunnan vedenhankinnan varmuutta. Hankkeen kustannusarvio on 4,3 milj. euroa, josta valtion osuus on 1,7 milj. euroa. Hanke on suunniteltu toteutettavaksi vuosina 2009—2011.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  30.50.31 lisäyksenä 200 000 euroa yhdysvesijohdon ja siirtoviemärin rakentamiseen välillä Pukkila—Mäntsälä.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Mikaela Nylander /r
  • Matti Saarinen /sd
  • Merja Kuusisto /sd
  • Johanna Karimäki /vihr
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Tarja Tallqvist /kd
  • Raija Vahasalo /kok
  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Christina Gestrin /r
  • Tapani Mäkinen /kok
  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Kari Uotila /vas
  • Marjo Matikainen-Kallström /kok