TALOUSARVIOALOITE 604/2004 vp

TAA 604/2004 vp - Lauri Oinonen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Kivijärven ja Perhon välisen tien kunnostamiseen

Eduskunnalle

Paikallisteiden kunto on päästetty heikoksi. Tielaitos on kiinnittänyt huomiota liikenneministeriön alaisena viranomaisena maamme alempitasoisen tiestön kuntoon.

Erityisesti tärkeät kuntakeskusten väliset yhteydet, työssäkäyntialueiden ja niiden muodostumista estävien tieyhteyksien ja eri maakuntia yhdistävien alempitasoisten tiestöjen heikko kunto vaikeuttavat maamme eri osissa puutavara- ja turvekuljetuksia, matkailun ja turismin kehittämistä sekä työssäkäyntiä ja koulunkäyntimahdollisuuksia.

Tielaitos on ryhtynyt käyttämään erilaisia malleja niukkuuden jakamisessa. Käytössä on mm. palastelutekniikka, jolla vuosittain rakennetaan lyhyt tienpätkä pituudeltaan yhdestä kilometristä neljään kilometriin. Niinpä maastamme löytyykin esimerkkejä, että kahden kuntakeskuksen välistä perusparantamatonta 20 kilometrin paikallistieyhteyttä on rakennettu 10 vuotta. Taloudellisesti olisi perusteltua jo tukikohtien perustamisen vuoksi rakentaa suuremmissa kokonaisuuksissa myös paikallisteitä.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2005 talousarvioon momentin  31.24.21 perusteluihin maininnan, että määrärahaa saa käyttää Kivijärven ja Perhon kuntakeskusten välisen tien peruskorjauksen loppuun saattamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Lauri Oinonen /kesk