TALOUSARVIOALOITE 608/2008 vp

TAA 608/2008 vp - Mikaela Nylander /r ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Vanhan Porvoon rakennusten ja ympäristön säilyttämiseen

Eduskunnalle

Vanha Porvoo on parhaiten ja kokonaisimpana säilynyt keskiaikainen kaupunkimme. Ympäristöarvojen säilyttämiseen tähtäävän myönteisen kehityksen jatkaminen Vanhassa Porvoossa on paitsi alueen elinvoimaisuuden säilymisen ja kehittämisen kannalta myös historiallisesti ja kansallisen identiteetin kannalta oleellista. Porvoossa on selvitetty mahdollisuuksia perustaa kansallinen kaupunkipuisto. Vanhan Porvoon alue liittyy olennaisesti tähän selvitystyöhön.

Porvoossa vietetään vuonna 2009 valtakunnallisesti merkittävää juhlavuotta. Tuolloin on kulunut 200 vuotta siitä, kun Venäjän keisari Aleksanteri I kutsui Suomen säädyt koolle Porvoon valtiopäiville. Valtio on rahoittanut kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Vanhan Porvoon rakennusten ja ympäristön säilyttämisprojektia vuodesta 1986 alkaen. Suotuisa kehitys Vanhassa Porvoossa on osittain saatu aikaan valtionavustuksen tuella yhteistyössä mm. Porvoon Vanhan Kaupungin Säätiön kanssa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  35.20.64 lisäyksenä 500 000 euroa Vanhan Porvoon rakennusten ja ympäristön säilyttämisen edellyttämiin toimenpiteisiin.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Mikaela Nylander /r
  • Thomas Blomqvist /r