TALOUSARVIOALOITE 61/2008
vp
TAA 61/2008
vp - Tarja Filatov /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen perustienpitoon
Eduskunnalle
Sosialidemokraatit edellyttävät liikenteen
pitkäjänteistä, ennustettavaa, luotettavaa
ja ympäristöystävällistä investointipolitiikkaa.
Epävarmuus vaikuttaa kielteisesti joka taholle ja käy kalliiksi
kaikille sekä heikentää liikenneturvallisuutta
merkittävästi. Pitkäjänteisyyden
perusehto on uskottavuus ja määrärahojen
riittävyys, siten kuin eduskunta on jo pitkään
hallitukselta edellyttänyt.
Viime vuosina tiestön kunnossapidon kustannukset ovat
kasvaneet noin 25—30 miljoonaa euroa vuodessa, ja asiantuntijoiden
mukaan vuotuisia perustienpidon määrärahoja
tarvittaisiin huomattavasti lisää. Muun muassa
Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja maa- ja vesirakennusalan
yrittäjien ja yritysten etujärjestö Infra
ry ovat todenneet perustienpidon määrärahat
täysin riittämättömiksi. Infra
ry:n mukaan seuraavan kymmenen vuoden aikana tieverkon kunnossapitoon
on saatava lisärahoitusta 150 miljoonaa ja rataverkon kunnossapitoon
80 miljoonaa euroa vuodessa. Tämäkään
panostus ei vielä poista olemassa olevaa 1,5 miljardin
kunnossapitovelkaa.
Hallitus on kuitenkin leikkaamassa perustienpidon määrärahoja
peräti 14 miljoonaa euroa. Perustienpidon määrärahojen
ostovoima on romahtanut myös maanrakennusalalla nopeasti
tapahtuneen noin 20 prosentin kustannusten nousun vuoksi.
Lisäksi hallitus rahoittaa osan Itä-Suomen
rekkaliikenteen vaatimista toimenpiteistä perustienpidon
määrärahoista. Se merkitsee sitä,
että tienpidon ongelmaksi jää koko muun
tieverkon ja siltojen kunnon turvaaminen.
Määrärahat eivät myöskään
riitä lainkaan liikennepoliittisessa selonteossa mainittujen
niin kutsuttujen teemapakettien toteuttamiseen. Asiantuntijalausuntojen
mukaan perustienpidon määrärahoja olisi
lisättävä välittömästi
60 miljoonaa euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 31.10.21 lisäyksenä 40 000 000
euroa perustienpitoon.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008
- Tarja Filatov /sd
- Jukka Gustafsson /sd
- Pia Viitanen /sd
- Reijo Laitinen /sd
- Matti Ahde /sd
- Antti Kalliomäki /sd
- Liisa Jaakonsaari /sd
- Jouko Skinnari /sd
- Kimmo Kiljunen /sd
- Lauri Kähkönen /sd
- Rakel Hiltunen /sd
- Merja Kuusisto /sd
- Krista Kiuru /sd
- Tuula Väätäinen /sd
- Antti Vuolanne /sd
- Pauliina Viitamies /sd
- Katja Taimela /sd
- Päivi Lipponen /sd
- Kari Rajamäki /sd
- Saara Karhu /sd
- Satu Taiveaho /sd
- Tero Rönni /sd
- Matti Saarinen /sd
- Reijo Paajanen /kok
- Jutta Urpilainen /sd
- Anneli Kiljunen /sd
- Reijo Kallio /sd
- Sinikka Hurskainen /sd
- Sirpa Paatero /sd
- Johanna Ojala-Niemelä /sd
- Tuula Peltonen /sd
- Ilkka Kantola /sd
- Valto Koski /sd
- Maria Guzenina-Richardson /sd