TALOUSARVIOALOITE 628/2004 vp

TAA 628/2004 vp - Kirsi Ojansuu /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtateiden 10 ja 12 kehittämiseen välillä Hämeenlinna—Lahti

Eduskunnalle

Valtatie Hämeenlinna—Lahti—Kouvola on maan toiseksi tärkein poikittaisväylä, joka palvelee erityisesti sisämaan teollisuuden kasvavia tarpeita. Se on valtakunnallisen yhdistävyyden ja kansainvälisten yhteyksien perusteella luokiteltu kuuluvaksi pääteiden runkoverkkoon. Tiehallinto on vuonna 2002 laatinut yhteysvälin Hämeenlinna—Lahti kehittämisselvityksen, jonka tavoitteena on määritellä sellainen kehittämispolku, jolla voidaan toteuttaa yleisiä pääteiden kehittämisen toimintalinjoja.

Kehittämisselvityksen mukaan yhteysväliä kehitetään suurimmalta osaltaan nykyisellä paikallaan kaksikaistaiseksi päätieksi yksittäisin ohituskaistoin ja kuntakeskusten kohdilla eritasoliittymin varustetuksi. Tavoitetilan saavuttamiseksi tehtävät toimenpiteet on jaettu kolmeen kehittämisvaiheeseen. Kiireellisimpiä ovat liikenneturvallisuutta parantavat ja ympäristöhaittoja lieventävät toimenpiteet, jotka kohdistetaan kuolemaan johtaineiden onnettomuuksien vähentämiseen, pohjavesien pilaantumisriskin ja meluhaittojen alentamiseen ja pahojen liikenteellisten ongelmien poistamiseen.

Yhteysvälin kehittämistä jatketaan tavoitetilan saavutttamiseksi pitkällä aikavälillä. Kehittämisselvityksen mukaiset toimenpiteet tukevat nykyiseen valtatiereittiin perustuvan vaihtoehdon toteuttamista Hämeenlinnan ja Lahden välillä. Hämeenlinnan ja Lahden kaupunkiseuduilla maankäytön kehittämisessä ja kaavoituksessa tukeudutaan kehittämisselvityksessä esitetyn tavoitetilan mukaisiin järjestelyihin.

Yhteysvälin Hämeenlinna—Lahti kehittämisselvityksen 1. vaiheen toimenpiteiden kustannusten on arvioitu olevan Hämeen tiepiirin alueella yhteensä 14 000 000 euroa.

Tämä aloite on tehty Hämeen liiton ja maakunnan kansanedustajien yhteistyönä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  31.24.78 7 000 000 euroa välin Hämeenlinna—Lahti parantamiseen ja käynnistää valtateiden 10 ja 12 kehittämisen yhtenäisin perustein yhteysvälillä Hämeenlinna—Lahti—Kouvola.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Tuija Nurmi /kok
  • Matti Kauppila /vas
  • Satu Taiveaho /sd
  • Minna Lintonen /sd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Jouko Skinnari /sd
  • Timo Seppälä /kok
  • Maija-Liisa Lindqvist /kesk
  • Jari Koskinen /kok