TALOUSARVIOALOITE 630/2009
vp
TAA 630/2009
vp - Mats Nylund /r ym.
Tarkistettu versio 2.0
Suomennos
Määrärahan osoittaminen 4H-toiminnan
turvaamiseen
Eduskunnalle
Pääministeri Matti Vanhasen toisen
hallituksen ohjelmassa vahvistetaan hallituksen tavoitteena olevan
maaseudun asuttuna ja elävänä säilyminen.
"Maaseudun elinvoimaisuuden ja palveluiden turvaamisessa tarvitaan
myös nuoria. Hallitus tukee maaseudun nuorten yrittäjyyden
ja työelämävalmiuksien edistämistä."
Suomen 4H on valtakunnallinen järjestö, jonka
kohderyhmänä ovat lapset ja nuoret. Ruotsinkielisillä alueilla
toimii myös vastaava yhdistys Finlands svenska 4H. 4H-yhdistysten
tavoitteet ja toiminta ovat täysin sopusoinnussa nykyisen hallitusohjelman
kirjausten kanssa, mitä on valtiovallan taholta pidettävä vahvana
tukena. Keskeistä 4H-toiminnassa on lasten ja nuorten tasapainoisen
kehityksen ja yrittäjyyden tukeminen sekä lasten
ja nuorten kannustaminen ottamaan vastuuta ympäristöstään.
4H-toiminnan kautta nuoret saavat tietoa yrittäjyydestä ja
toiminnasta maa- ja metsätalouden, puutarhatalouden sekä monipuolisten
maaseutuelinkeinojen toimialoilla sekä ympäristön-
ja luonnonsuojelusta. 4H-toiminta tarjoaa myös nuorille
mahdollisuuden yhteistyöhön ja kansainväliseen
toimintaan.
Suomen 4H-toiminnassa on noin 71 000 nuorisojäsentä ja
11 000 aikuisjäsentä, ja Finlands svenska
4H-järjestöllä noin 4 300 jäsentä.
Valtakunnallisesti 4H-toiminnan piirissä on noin 3 000
kylää myös haja-asutusalueella, ja se
vetää eri-ikäisiä nuoria mukaan
toimintaan. Maaseudulla kolmannen sektorin järjestöillä kuten
4H-järjestöllä on hyvin tärkeä tehtävä erilaisten
ihmisten mukaan saamisessa ja aktivoimisessa.
Valtion vuoden 2009 talousarvioon verrattuna valtionavun määrärahat
4H-toimintaan ovat vuoden 2010 talousarvioesityksessä vähentyneet 280 000
euroa. Tätä ei valtiovallan puolelta voida pitää hyvänä tunnustuksena
sellaiselle toiminnalle, jota hallitus itse haluaa edistää nykyisen hallitusohjelman
mukaisesti. Lisäksi on otettava huomioon yhteiskunnan muu
kustannuskehitys 4H-toiminnan kehittämiseksi. Jotta hallitus
voisi saavuttaa maaseudun elinvoimaisuudelle asettamansa tavoitteet,
tulee yrittäjyyden edistämisen ja työelämävalmiuksien
kehittämisen maaseudun nuorten parissa näkyä myös
vahvasti valtion vuoden 2010 talousarviossa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon
momentille 30.10.55 lisäyksenä 700
000 euroa 4H-toiminnan turvaamiseen.
Helsingissä 25 päivänä syyskuuta
2009
- Mats Nylund /r
- Thomas Blomqvist /r
- Mikaela Nylander /r
- Håkan Nordman /r
- Anna-Maja Henriksson /r
- Ulla-Maj Wideroos /r
- Christina Gestrin /r