TALOUSARVIOALOITE 634/2009
vp
TAA 634/2009
vp - Mats Nylund /r ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Pietarsaaren
kaupungin, Pedersören sekä Kruunupyyn kuntien yhdysvesijohto-
ja siirtoviemärihankkeen toteuttamiseen
Eduskunnalle
Pietarsaaren Vesi, Esse Vatten Ab, Pedersöre Vatten
Ab, Pedersören kunta sekä Kronoby Vatten och Avlopp
Ab ovat laatineet yhteistyössä Länsi-Suomen
ympäristökeskuksen kanssa suunnitelman Pietarsaaren
kaupungin sekä Kruunupyyn ja Pedersören kuntien
vesi- ja viemäröintijärjestelmien yhdys-
ja siirtojohtojen rakentamiseksi.
Pääosa Pedersören kunnan jätevedestä johdetaan
jo nyt Pietarsaaren kaupungin jätevedenpuhdistamoon. Suunnitelman
puitteissa on tarkoitus johtaa kaikkien taajamien ja taloryhmien
jätevedet Ähtävänjokea ja Purmonjokea
pitkin Pietarsaaren kaupungin jätevedenpuhdistamoon. Pietarsaaren
kaupungissa on myös tarvetta parantaa viemärijärjestelmää vedenpuhdistamolta
keskustaan.
Tavoitteena on parantaa vesi- ja viemärijärjestelmiä ja
toteuttaa hanke kokonaisuudessa siten, että haja-asutusalueiden
viemäröintiasiat voidaan ratkaista laajalla alueella
jätevedenpuhdistamolle vedettävien johtojen kautta.
Vedenhankinta turvataan siten, että yksittäisen
vedenottamon tai jakelujohdon menetys kriisitilanteessa ei keskeytä alueen
toimintaa. Panostus viemärijohtoihin palvelee kaikkiaan
yli 500 taloutta ja noin 1 600 asukasta Pedersören
kunnassa sekä Pietarsaaren vedenpuhdistamoa ja Lövön
teollisuusaluetta Pedersöressä. Veden jakelujohdon
rakentaminen Kovjoelta ja Esse Vatten Ab:n ja Pedersöre
Vatten Ab:n nykyisen johtoverkon välille sekä johto
Lepplax-Norrbyhyn mahdollistavat kriisivedenhankinnan koko suunnitelma-alueelle.
Hankkeen toteutuminen on tärkeää koko alueelle
ja sitä voidaan perustella muun muassa seuraavasti: Pietarsaaren
kaupungin pintavedenoton suojaaminen Ähtävänjoessa
sekä veden laadun parantaminen Luodonjärvessä ja
siihen laskevissa vesistöissä, talousjätevesien
käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen
ulkopuolisilla alueilla annetun valtioneuvoston asetuksen vaatimusten
täyttäminen vuoden 2013 loppuun mennessä,
hankkeen avulla toteutettava alueen kriisivesisuunnitelma, joka
laadittiin jo vuonna 1995 ja jota on täydennetty myöhemmin, sekä hankkeen
myönteinen vaikutus työllisyyteen ottaen huomioon
laajat irtisanomiset ja lomautukset seudulla.
Yhdysvesijohto- ja siirtoviemärihankkeen tavoitteet
täyttävät hyvin maa- ja metsätalousministeriön
vesihuoltohankkeille asettamat yleiset tavoitteet, joita ovat vedenhankinnan
turvaaminen, alueellisen yhteistoiminnan lisääminen
sekä runkoviemärin rakentaminen, mikä mahdollistaisi
viemäriverkostojen laajentamisen haja-asutusalueilla. Hanke
elvyttäisi myös työllisyyttä. Hankkeen
kokonaiskustannukset olisivat 12,58 miljoonaa euroa ja mainittujen
osapuolten 29.1.2009 allekirjoittama yhteistyösopimus edellyttää,
että hanke toteutetaan kokonaisuudessaan ja että kokonaiskustannuksiin
saadaan vähintään 50 prosenttia valtionavustusta
tai vastaava EU-tuki. Sopimuksen mukaan hanke-aika on vuosina 2010—2012.
Osapuolilla on valmius aloittaa hanke jo vuonna 2009. Tarkoituksena
on, että työt suoritettaisiin vesihuollon tukemisesta
annetun lain 2 §:n mukaisena valtion työnä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon
momentille 30.50.31 lisäyksenä 6 290 000
euroa Pietarsaaren, Pedersören sekä Kruunupyyn
kuntien yhdysvesijohto- ja siirtoviemärihankkeen
toteuttamiseen.
Helsingissä 25 päivänä syyskuuta
2009
- Mats Nylund /r
- Esko Ahonen /kesk
- Anna-Maja Henriksson /r