TALOUSARVIOALOITE 635/2002 vp

TAA 635/2002 vp - Toimi Kankaanniemi /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kuntien harkinnanvaraisiin rahoitusavustuksiin

Eduskunnalle

Monien kuntien taloudellinen asema on heikentynyt jatkuvasti, ja talouskasvun laantuminen uhkaa lisätä ongelmia entisestään. Negatiivisen vuosikatteen tekevien kuntien määrä kasvaa. Vuonna 2000 näitä kuntia oli jo 196. Kun kuntien valtionosuusjärjestelmän ja yhteisöverojärjestelmän perusteellinen uudistaminen viipyy, on välttämätöntä, että vaikeuksissa olevien kuntien taloutta korjataan harkinnanvaraisin valtionavustuksin. Hallitus ei tähän ole kuitenkaan vuoden 2003 talousarvioesityksessään riittävästi varautunut. Tämä on vastuutonta, koska näin saatetaan kansalaiset hyvin eriarvoiseen asemaan asuinpaikasta riippuen ja romutetaan elintärkeitä kunnallisia palveluita.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  26.97.34 lisäyksenä 10 000 000 euroa kuntien harkinnanvaraisiin rahoitusavustuksiin.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Toimi Kankaanniemi /kd