TALOUSARVIOALOITE 637/2006 vp

TAA 637/2006 vp - Esa Lahtela /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Puhoksen Lepikon eritasoliittymän rakentamiseen valtatielle 6

Eduskunnalle

Valtatietä 6 on valtakunnan yhteysverkossa esitetty runkotieksi. Valtatien 6 tasoristeyksestä Kiteen Puhoksessa on muodostunut liikenne- ja ympäristöturvallisuuden riski, koska Puhoksen teollisuusalueella toimivien yritysten tuleva ja lähtevä rekkaliikenne on noin 100 000 rekkaa vuodessa. Noin 90 prosenttia tästä liikenteestä kulkee kyseessä olevan risteyksen kautta. Stora-Enson saha, Havukainen Oy, Puhos Board Oy, Hexion Specialty Chemicals Oy ja Dynea Overlays Oy työllistävät teollisuusalueella noin 500 henkilöä. Yrityksillä on alueella myös kymmeniä alihankkijoita ja palvelujen suorittajia. Kaikki nämä henkilöt kulkevat myös ko. risteyksen kautta. Lukuihin tulee lisätä myös valtatien 6 liikenne.

Osa rekkaliikenteen kuljetuksista on vaarallisiksi luokiteltuja kemikaalikuljetuksia. Lisäksi valtatien 6 ylittävä liikenne Puhoksen teollisuusalueelle Venäjältä ja Puhoksesta Venäjälle on jatkuvassa kasvussa. Kustannusarvio on 3 milj. euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 3 000 000 euroa Puhoksen Lepikon eritasoliittymän rakentamiseen valtatielle 6.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Esa Lahtela /sd
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Eero Reijonen /kesk
  • Matti Väistö /kesk
  • Hannu Hoskonen /kesk
  • Säde Tahvanainen /sd