TALOUSARVIOALOITE 656/2002 vp

TAA 656/2002 vp - Toimi Kankaanniemi /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen huumeiden käyttäjien hoitokustannuksiin

Eduskunnalle

Huumausaineiden käyttö on lisääntynyt jatkuvasti. On tärkeää, että huumeidenvastaista työtä tehostetaan kaikin mahdollisin tavoin. Kun käyttö kuitenkin lisääntyy, vaatii myös hoidon järjestäminen käytöstä vapautumaan pyrkiville entistä enemmän toimenpiteitä. Korkeatasoisten hoitopaikkojen järjestämisvastuuta ei ole riittävästi koordinoitu. Lisäksi hoitopaikkojen määrän riittävyydestä on hyvin ristiriitaisia tietoja.

Kaikkein vakavin hoitoon liittyvä ongelma on se, että hoidon kustannusten maksajia ei aina löydy. Koska tuloksellinen hoito kestää jopa yhdestä kahteen vuotta, hoidon kustannukset yhden henkilön osalta nousevat jopa puoleen miljoonaan markkaan. Tällainen summa on henkilön kotikunnalle kunnallistalouden vaikeuksien ja muiden paineiden vuoksi usein ylivoimainen. Pienen kunnan osalta yksikin huumehoitotapaus johtaa kunnan suuriin vaikeuksiin. On vaarana, että huumeidenkäytön lisääntyessä yhä useampi hoitoon haluava ei sinne pääse kotikunnan maksuvaikeuksien takia.

Hallitus esittää tätä tarkoitusta varten riittämättömän kokoisen määrärahan.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  33.32.38 lisäyksenä 1 000 000 euroa huumeiden käyttäjien hoidosta aiheutuviin kustannuksiin suoritettavan valtionavustuksen maksamiseen kunnille ja kuntayhtymille.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Toimi Kankaanniemi /kd