TALOUSARVIOALOITE 661/2008 vp

TAA 661/2008 vp - Pentti Oinonen /ps ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuden korottamiseen

Eduskunnalle

Kuntien sosiaali- ja terveydenhuolto on jo vuosia kituuttanut olemattomien määrärahojen ja kasvavien odotusten ristitulessa. Kunnat sulkevat terveyskeskuksien ja sairaaloiden osastoja säästääkseen niukkoja määrärahojaan. Valitettavasti säästöt kohdistuvat useimmiten kaikkein puolustuskyvyttömimpään kansanosaan eli sairaisiin.

Tämä on ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa, jonka mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Käytännössä eri kuntien asukkaat eivät ole perustuslain hengen mukaisesti tasa-arvoisia, mitä tulee heidän terveytensä turvaamiseen.

Erityisesti tulisi painottaa vanhusväestön hoidollisen laadun parantamista sekä hoitohenkilökunnan jaksamista. Vanhukset näkevät nälkää ja heidät kiedotaan vaippoihin, koska henkilökunta ei yksinkertaisesti ehdi hoitaa kaikkia potilaita kuten heitä pitäisi hoitaa. Hoitajien työ on kaikkein raskain työ niin henkisesti kuin fyysisestikin. Maallamme ei yksinkertaisesti ole varaa tuhota vuosikymmenien aikana rakennettua hyvinvointia siksi, että halutaan repiä irti vielä hitusen jo muutenkin ylikuormitetusta systeemistä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  33.60.30 lisäyksenä 100 000 000 euroa kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuteen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Pentti Oinonen /ps
  • Timo Soini /ps
  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Pertti Virtanen /ps
  • Raimo Vistbacka /ps