TALOUSARVIOALOITE 667/2005 vp

TAA 667/2005 vp - Tuija Nurmi /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen sotaveteraanien palveluseteliin

Eduskunnalle

Sotiemme veteraanien harventuvat rivit ovat ikääntyneet. Monelle heistä heille kuuluvan kuntoutustuen käyttäminen on korkean iän tai iäkkään puolison takia mahdotonta. Avo- tai laitoskuntoutus on veteraanien osalta kohtuullisesti järjestetty. Silti monet sotiemme veteraanit tai heidän puolisonsa ovat niin iäkkäitä tai huonokuntoisia, että tällaisen kodin ulkopuolella tapahtuvan palvelun hyödyntäminen on mahdotonta.

Sotiemme veteraaneilta tullut aloite esittää, että heillä olisi kodin ulkopuolisen kuntoutuksen sijaan mahdollisuus saada palveluseteli, jolla he voisivat parantaa elämän laatua kotonaan ja pystyisivät asumaan itsenäisesti. Olisi yhteiskunnallekin edullisempaa, jos sotiemme veteraanit voisivat saada helpotusta kotona asumiseen sen sijaan, että he joutuisivat turvautumaan laitoshoitoon vain siksi, etteivät kaikki tavanomaiset kotityöt, kuten esimerkiksi siivous tai kauppa-asiointi, suju yhtä vetreästi kuin nuorempana. Laitos- tai avokuntoutusta ei saa poistaa niiltä sotiemme veteraaneilta, jotka sinne haluavat ja jaksavat lähteä — joukko, joka harvenee vuosittain. Palvelusetelillä halukkaat veteraanit pystyisivät hankkimaan itselleen tarvitsemiaan palveluja kotiin, kuten vaikkapa siivousta, kotiterveydenhoitoa tai apua, jota voi tulkita niin sanotuksi kotikuntoutukseksi, ja sitä kautta asumaan läheistensä parissa itsenäisesti nykyistä pidempään.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  33.92.59 lisäyksenä 3 000 000 euroa sotaveteraanien palveluseteliin.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Tuija Nurmi /kok
  • Eero Akaan-Penttilä /kok
  • Pentti Tiusanen /vas