TALOUSARVIOALOITE 672/2007 vp

TAA 672/2007 vp - Veijo Puhjo /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen ns. kolmannen sektorin työllisyyspoliittisiin avustuksiin

Eduskunnalle

Kesäkuussa tuli kautta Suomen ilmi, että tälle vuodelle budjetoitu ns. kolmannen sektorin työllisyyspoliittinen projektituki (24,8 miljoonaa euroa) oli joko loppu tai sitten jäljellä olevat varat jäädytettiin työvoimatoimistoissa.

Esimerkiksi asukasyhdistykset ovat työllistäneet runsaasti pitkäaikaistyöttömiä. He ovat kokeneet työnsä pienestä palkasta huolimatta mielekkääksi ja luoneet palveluita, joista ovat hyötyneet kaikki asukkaat.

Ns. kolmannen sektorin työ on arvokasta, ja sitä tulee tukea edelleen vähintään aiemmalla määrärahatasolla, muutoin yli 500 päivää työttömänä olleiden tilanne heikkenisi olennaisesti.

Ensi vuodelle esitetään työllisyyspoliittisiin avustuksiin 28 miljoonaa euroa, vaikka perusteltu määräraha olisi 50 miljoonaa euroa eli taso, jolla tänä vuonna ns. kolmas sektori olisi voinut toimia täydellä teholla koko vuoden.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  32.80.51 lisäyksenä 22 000 000 euroa ns. kolmannen sektorin työllisyyspoliittisiin avustuksiin.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Veijo Puhjo /vas
  • Maria Guzenina-Richardson /sd
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Matti Saarinen /sd
  • Sirpa Paatero /sd
  • Jouko Skinnari /sd
  • Tuula Peltonen /sd
  • Merja Kyllönen /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Raimo Vistbacka /ps
  • Matti Kangas /vas
  • Unto Valpas /vas
  • Katja Taimela /sd
  • Pentti Tiusanen /vas