TALOUSARVIOALOITE 70/2002 vp

TAA 70/2002 vp - Sulo Aittoniemi /alk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen siviilipoliisien palkkaukseen kansainvälisissä tehtävissä

Eduskunnalle

Suomessa on koulutettu satoja siviilipoliiseja kansainvälisiin tehtäviin. Koulutukseen on liittynyt sopimus työehdoista ja palkkauksesta. Joitakin vuosia sitten ulkoasiainministeriö alkoi rettelöidä palvelusehdoista perusteenaan määrärahojen puuttuminen. Asiaan saatiin sittemmin korjaus, mutta nyt asiaan on syytä varata rahaa jo hyvissä ajoin ja riittävästi varsinaisen budjetin yhteydessä.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  26.75.21 2 000 000 euroa kansainvälisissä tehtävissä toimivien siviilipoliisien palkkaukseen ja menoihin.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Sulo Aittoniemi /alk