TALOUSARVIOALOITE 70/2004 vp

TAA 70/2004 vp - Susanna Haapoja /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Suomen Yrittäjäopiston perusrahoitukseen

Eduskunnalle

Suomen Yrittäjäopisto toteuttaa yrittäjille suunnattua koulutusta tällä hetkellä Kauhavan lisäksi yli kymmenellä paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Hämeen Yrittäjät ry:n aloitteesta Suomen Yrittäjäopisto on käynyt neuvotteluja yhteistyömahdollisuuksista ja -muodoista erityisesti Kanta-Hämeen alueella. Yhteistyö ulottuu koskemaan tulevaisuudessa koko eteläistä Suomea. Yhteistyösopimus on allekirjoitettu heinäkuussa 2004, ja yhteistyö käynnistyy syksyn 2004 aikana. Pienyritysten osaamista ja liikemiesmäisen toiminnan kehittämistä palvelevan koulutustoiminnan tarve on suuri. Lähellä järjestäytyneen yrittäjäkentän rakenteita toimiva SYO-Häme omaa toimivat yhteistyö- ja markkinointikanavat yli 35 000:een Etelä-Suomessa toimivaan yritykseen. Koko eteläisen toiminta-alueen asiakaspotentiaali on lähes 120 000 yritystä.

SYO-Häme-malli on toimiva kokonaisuus, jonka toiminnalliset puitteet saadaan nopeasti koulutus- ja kehittämispalveluja tuottaviksi. Opetusministeriön Suomen Yrittäjäopistolle suuntaama perusrahoitus mahdollistaa toiminnan käynnistämisen syksyllä 2004. Vuodesta 2005 alkaen on perusteltua ja tarpeellista saada selkeä lisärahoitusosuus toiminnan laajentamiseksi.

Kasvava koulutuskysyntä ja toiminnan pysyvämpi laajeneminen Kanta-Hämeeseen ja koskemaan myöhemmin myös koko eteläistä Suomea edellyttää riittävässä määrin perusrahoitusta. Nykyisellä tasollaan Suomen Yrittäjäopistolle myönnetty perusrahoitus ammatilliseen lisäkoulutukseen ei turvaa riittäviä toimintaedellytyksiä eikä takaa riittävää vakautta ammatillisen aikuiskoulutuksen ja työelämän palvelutehtävän hoitamiseen valtakunnallisesti.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  29.69.31 lisäyksenä 394 000 euroa Suomen Yrittäjäopiston/SYO-Häme-toiminnan turvaamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Susanna Haapoja /kesk
  • Satu Taiveaho /sd
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Tuija Nurmi /kok
  • Petri Salo /kok
  • Raimo Vistbacka /ps
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Minna Lintonen /sd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Jukka Vihriälä /kesk