TALOUSARVIOALOITE 70/2007 vp

TAA 70/2007 vp - Susanna Haapoja /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Suomen Yrittäjäopiston perusrahoitukseen

Eduskunnalle

Suomen Yrittäjäopisto toteuttaa yrittäjille suunnattua koulutusta valtakunnallisesti Kauhavan lisäksi useilla paikkakunnilla eri puolella Suomea.Suomen Yrittäjäopisto on valtakunnallinen oppilaitos.

Opetusministeriön Suomen Yrittäjäopistolle suuntaama perusrahoitus on mahdollistanut toiminnan. Vuodesta 2008 alkaen on perusteltua ja tarpeellista saada selkeä lisärahoitusosuus toiminnan turvaamiseksi.

Kasvava koulutuskysyntä ja toiminnan pysyvämpi laajeneminen koko suomeen edellyttää riittävää perusrahoitusta. Suomen Yrittäjäopistolle myönnetyn nykyisen perusrahoituksen tason tarkistaminen ja nostaminen on välttämätöntä, että ammatillisen lisäkoulutuksen järjestämiseen on riittävät toimintaedellytykset. Näin taataan vakaus ammatillisen aikuiskoulutuksen sekä työelämän palvelu- ja kehittämistehtävän hoitamiseen valtakunnallisesti.

Yrittäjyys tarvitsee koulutusmahdollisuuksia, yrittäjät lisäkoulutusta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  29.30.31 lisäyksenä 394 000 euroa Suomen Yrittäjäopiston/SYO-Häme toiminnan turvaamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Susanna Haapoja /kesk
  • Petri Salo /kok
  • Reijo Paajanen /kok