TALOUSARVIOALOITE 702/2010
vp
TAA 702/2010
vp - Johanna Ojala-Niemelä /sd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen poliisien
määrän lisäämiseen
Lapissa
Eduskunnalle
Valtion tuottavuusohjelma uhkaa rajuilla leikkauksilla
Lapin poliisivoimia. Perusturvallisuus on kaikkien kansalaisten
oikeus, mutta nyt on suurena pelkona, ettei se toteudu kaikkien
kohdalla. Asuinpaikkakunnan mukainen eriarvoisuus lisääntyy,
ja lappilaiset joutuvat kärsijän osaan.
Kun poliisipiirejä uudistettiin, tavoitteena oli saada
enemmän voimavaroja kenttätoimintaan. Poliisilaitosten
uudistuksen yhteydessä Peräpohjolan poliisi sai
17 uutta virkaa. Niillä on saavutettu selviä tuloksia,
muun muassa rikosten selvitysprosentti on noussut selvästi.
Nyt väkeä pitäisi vähentää.
Perusteena säästöille on tälläkin
kertaa se, millä Lappia niin kovin usein lyödään:
alueella ei asu tarpeeksi ihmisiä eikä tapahdu
riittävästi, jotta poliisien määrä voisi
pysyä nykyisellään. Tähän
tilastointitapaan kätkeytyy kuitenkin vinouttava harha:
se ei ota huomioon harvaan asuttujen alueiden pitkiä välimatkoja.
Lapin ja Peräpohjolan poliisivoimien leikkausten
seurauksena ei ole realistista odottaa tuottavuuden ja tehon nousua,
vaan päinvastoin väsymistä ja oireilua.
Esimerkin vuoksi mainittakoon, että jo nyt saattaa lappilainen
poliisipartio ajaa työvuoronsa aikana 700 kilometriä,
jolloin jo pelkkiin ajomatkoihin kuluu suuri osa työaikaa.
Tulee muistaa myös se asia, että poliisin antama
apu voi olla tärkeä osa sairaankuljetuksen tai
pelastustoimen tehtävän onnistumista.
Harvaan asutuilla alueilla asuvilla on korkeampi kynnys
soittaa poliisille. Lisäksi on syntynyt pelko turvallisuustyhjiöstä.
Jo nyt on nähtävissä, että harvaan
asuttujen alueiden turvallisuuspalvelut ovat jääneet
ja jäämässä lapsipuolen asemaan.
Lapissa etenkin laskettelukeskukset ovat paikkoja, joissa turvallisuuspalveluiden
taso
huolestuttaa kovasti.
Tiedossa on, että lähivuosina poliiseja on
jäämässä eläkkeelle
enemmän kuin uusia valmistuu. Tämä ei
kuitenkaan riitä perusteeksi turvallisuusvajeen aiheuttamiselle
Suomen eri kolkkiin. Esimerkkeinä mainittakoon, että Pellon kunnassa
neljästä poliisin virasta kaksi on täyttämättä ja
Sallan kunnasta on viety puolet eli toinen toimistohenkilö,
minkä seurauksena toimipiste on enää avoinna
kolmesti viikossa — näin siis vilkkaassa raja-asemakunnassa.
Lisäksi Sallassa poliisin virallinen odotusaika hälytyksestä on
tunti ja ääripää yli kaksi tuntia.
Kunta onkin aloittanut pisimpien odotusaikojen tilastoinnin kansalaisten
turvallisuuden arvioimiseksi.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2011 talousarvioon
momentille 26.10.01 lisäyksenä 800 000
euroa poliisitoimen toimintamenoihin Lapissa.
Helsingissä 20 päivänä syyskuuta
2010
- Johanna Ojala-Niemelä /sd